perjantai 16. maaliskuuta 2012

Oleskelua

Tänään on pitkästä aikaa tihkuttanut koko päivän vettä. Se on järin ikävää, varsinkin kun oli jonkun verran asioita hoidettavana kaupungilla, piti postitella tavaraa ja sen sellaista. En hengaa kaupungilla juuri ikinä, uudessa kaupungissa tulee käytyä todella harvoin. Lueskelin eilen illalla Katrin kahvilapostausta, ja tänään oli pakko päästä pitkästä aikaa tuijottelemaan ohikulkijoita. Siispä suuntasin rautatieasemalle, siellä kun on aina hälinä päällä, ja aivan omanlaisensa tunnelma. Ja katto.




Rakastan varsinkin noita isoja tauluja mitkä näyttää mihin kaikkialle lähtee junia <3____<3 tietenkin lentokentillä se on vielä ihmeellisempää, kun sieltä löytyy niin monia eksoottisia kohteita. Ah. Aikani ihmeteltyäni suuntasin viereiseen ostariin, jossa en varmasti ole käynyt kuukausiin. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja monet olivat varmasti tulleet sadetta pakoon, kuten minäkin. Ostareissa on tunnelmaa, kaupunkimainen ilmapiiri. Siellä sekoittuvat ja tiivistyvät ihmisten hälinä, roskaruoan haju, koko tämä mässäily- ja kulutuskulttuuri. Hieno paikka istua ja katsella ihmisiä, sulautua tarkkailijaksi. Viime kerrasta on aikaa. Luentojen jälkeen suuntasin juttelemaan kaverin luokse. Hän on äärettömän intohimoinen ruoan ystävä, joten sain suurella rakkaudella valmistettua (joskin simppeliä) sapuskaakin.




Luulen, että alunperin minulla oli tarve kirjoittaa jostain syvällisestä asiasta, mutta se unohtui kun aloin tätä kirjoittaessa kuuntelemaan konemusiikkia. Musiikilla on ihmeellinen vaikutus, ehkäpä kirjoitan siitä syvällisemmin joku toinen kerta. En ole valmistautumassa bileisiin, enemmänkin lataan akkuja koska koko päivän on väsyttänyt todella paljon. Huomenna on Pyhän Patrikin päivä, eli koko kansakunnan virallinen irrottelupäivä, ja kaikki tuntuu olevan lähdössä jonnekin. Minäkin sain kutsun joihinkin megasuuriin synttäribileisiin, jotka järkätään yliopiston tiloissa, koska järkkääjät olivat varanneet sen 'hyväntekeväisyystapahtuman' nimissä. Eli sieltä löytyy kunnon äänentoistolaitteet ja baaritiskit yms, yli sata tyyppiä ilmoittautunut. Jospa sitä opiskelisi tänä iltana vielä sen verran, että huomenna voi hyvällä omallatunnolla pitää hauskaa. Taidan vaihtaa vähän hitaampaan musiikkiin, että maltan aloittaa opiskelun. Hyvää viikonloppua, maalailkaa oma rauhaisa sielunmaisemanne näiden maisemien tahtiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti