lauantai 3. maaliskuuta 2012

Glenn ja Netsky

Eilen siis hostasin ensimmäinen couchsurffarini, ja se jännitti melko paljon, koska en ole sellainen ihminen joka keksii tuntikausiksi puhuttavaa jos heti alussa tulee fiilis että toinen on ihan erilainen. Onneksi Glenn oli todella monilla tavoilla samanlainen ja myös äärettömän älykäs, puhuttavaa riitti kyllä tuntikausiksi. Tosin se on myös aika väsyttävää minulle puhua monta tuntia putkeen, englanniksi varsinkin, ja siksipä pyysin alkuillaksi erään ystäväni kylään, koska hän on sitä tyyppiä joka on hyvin vaikea saada hiljaiseksi. Hän on myös todella vilpitön, iloinen ja optimistinen, energinen. Mutta ei teennäisellä tavalla energinen ja iloinen, vaan hänestä oikeasti näkee että hän rakastaa kaikkea ja uskoo hyvään, ja käyttäytyy heti tuttavallisesti vaikkei tuntisikaan, eli toisin sanoen ei muodosta voimakkaita ennakkoluuloja. Loistava ystävä siis, ja halusin että Glennkin tapaisi hänet, koska ystävät ovat luonnollisesti osa elämääni, ja minulle koko sohvasurffauksen idea on ennen kaikkea saada silmäys muiden ihmisten elämään ympäri maailmaa, ei pelkästään saada ilmainen yöpaikka. Siksipä vietin perjantai-iltani kuten olisin sen viettänyt joka tapauksessa ja sanoin Glenille, että saa liittyä seuraan jos kiinnostaa! Itse olin menossa klubbaamaan, mitä itse asiassa yleensä joudun harrastamaan yksin koska kukaan kaverini ei halua maksaa sisäänpääsymaksua, ja oikeastaan klubbaan vain jos siellä on jotain erikoisempaa nähtävää. Tänä perjantaina menin Netskyn takia.



Mulla on joku fiksaatio nähdä livenä kaikkia konemusiikin tuottajia, ehkä siksi, että niitä ei koskaan nähnyt Suomessa. Ehkä se fiksaatio johtuu myös siitä, että haluaisin itsekin toimia Djnä ja tanssittaa porukkaa läpi yön. En usko, että kyllästyisin siihen. Joka tapauksessa keikka oli uskomaton, tunnelma oli uskomaton ja väenpaljous oli uskomaton. Vaatteet oli tahmeana kaikista juomista joita mun päälle kaadettiin ja tulihan siinä hiki muutenkin. Klubbaaminen ei ole mulle mikään sosiaalinen tapahtuma, koska menen ensisijaisesti tanssimaan! Onneksi Glennkin tykkäsi tanssimisesta. Saavuttiin yhdentoista aikaan ja paikalla oli ehkä 20 tyyppiä, varttia myöhemmin paikalla oli jo helposti toistasataa klubbaajaa ja puoliltaöin ei mahtunut enää kunnolla kääntymään! Rakastan tanssimista. Basso vyöryy yli, suljet silmät eikä millään muulla ole enää väliä, on vain sinä ja musiikki. Todella intensiivinen kokemus. Tanssittiin ilman taukoja aamuyön tunneille, Glenn sanoi että oli loistoreissu. Niin minustakin. Tässä lyhyt video, en usko että äänestä saa paljonkaan irti, melun takia se särkee melkoisesti ja kuulostaa vaan kamalalta möykältä (mitä dnb joidenkin mielestä onkin), mutta ehkä se tavoittaa vähän tunnelmaa kuitenkin.



Glenn lähti aikaisin aamulla bussilla Lontooseen, Netsky näkyy tänään soittavan Birminghamissa. Minä jäin tänne, enkä rehellisesti sanottuna ole tehnyt tänään yhtään mitään. Nyt menen nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti