Tänään on St. Andrew's Day, eli Skotlannin kansallispäivä, ja tänään on muuten vuoden ainoa päivä kun linnaan pääsisi ilmaiseksi sisään! Illalla oli myös pienimuotoinen ilotulitus, ja sitäpä oli näppärä zoomailla ikkunasta Martinien kanssa.
Tajusin, että näitä keittiön ikkunasta linnalle päin olevia kuvia tulee otettua todella paljon, linna näyttää niin erilaiselta eri valossa, ja kauneimmillaan se on mielestäni heti auringon noustua tai juuri ennen auringonlaskua, kun se hohkaa tulipunaisena. Martin sanoi kolme tuntia sitten 'short Skype session and then we go studying', olen tässä odotellessa ehtinyt opiskella, venytellä, joogata ja muokata valokuvia, enkä oikeastaan enää edes jaksa lähteä mihinkään, haha. Hyvää alkavaa viikonloppua ihmisille, mukava viettää perjantai-iltaa vaihteeksi epäsosiaalisesti ja rauhassa.
Sovittiin eilen kaverin kanssa, että tänään lähdetään kuvaamaan auringonlaskua Calton Hillille, josta näkee koko keskustan tosi nätisti. Sää näytti aika synkältä, aurinkoa ei näkynyt missään, ja oikeastaan unohdin koko tapaamisen, jonne kiiruhdin sitten puoli tuntia myöhässä.
ei näytä lupaavalta ollenkaan
Päätin sitten kuvailla vähän tätä kaupungin harmautta, tykkään siitä aika paljon, se antaa tosi ainutlaatuisen leiman. Puoli tuntia näiden kuvien ottamisen jälkeen kuitenkin alkoi taivaallakin tapahtumaan; aurinkoa ei näkynyt missään mutta pilvet värjääntyivät punaisiksi ja sain otettua mm. nämä kuvat:
Viime aikoina olen ollut aivan liian itsekriittinen siitä, mitä pitäisi/kuuluisi/saisi blogissaan sanoa, joten en ole sitten sanonut oikeastaan mitään. Jostain syystä olen välillä miettinyt vähän liikaa, mitä ihmiset (tuntemattomatkin) ajattelevat, vaikka eihän sillä pitäisi olla mitään väliä. Välillä olen myös miettinyt, että pitäisi viettää yö lentokentällä silloin tällöin laittaakseen asioita perspektiiviin, siellä kun ymmärtää, etteivät muiden mielipiteet ole tärkeitä. Joskus ne vain tuntuvat siltä, ehkä olen tullut taas vähän enemmän riippuvaiseksi muista ihmisistä. Ehkä välitän liikaa. Ehkä mietin aivan liian isoja asioita.
Opiskeluni eivät auta tässä asiassa ollenkaan. Tänä syksynä minulla on ollut kaksi todella mielenkiintoista kurssia, Sustainable Development ja Economic and Political Geography, ja molemmat ovat painineet hyvin samanlaisten asioiden kanssa, toisin sanoen joka päivä olen oppinut lisää siitä miten pahasti vitullaan kaikki on. Naisten asema, köyhien määrä, neoliberalismi, ympäristöongelmat, konfliktit, hc informaatiota on tullut sisään ovista ja ikkunoista. Itsekriittisyys näistä asioista kirjoittamista kohtaan on tullut siitä, että välillä itsensä tuntee todella tekopyhäksi. Eikö minun pitäisi olla tekemässä jotain?
kuva Syrian sisällissodasta täältä (suosittelen koko kuvasarjan katsomista)
kuva täältä (katsokaa koko kuvasarja, suosittelen)
Tiesittekö, että kolmasosa kaikista maailman kaupungeissa asuvista ihmisistä asuu slummeissa? Se on yli miljardi ihmistä. Vuonna 2020 puolet maailman urbaaneista ihmisistä ovat köyhiä. Etiopiassa yli 99% kaupunkilaisista asuu slummeissa. Tuorein talouskriisi tuotti yli kymmenen miljoonaa uutta köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä, samaan aikaan kun esimerkiksi Intian miljardöörien määrä tuplaantui.
Luennoitsijani suositteli kyseistä dokumenttia uusimmasta talouskriisistä, se kertoo hyvin kriittisesti miten ahneus ajoi pankkialan ottamaan valtavia tietoisia riskejä, jotka ajoivat koko maailman lamaan, samaan aikaan kun konkurssiin menneiden pankkien johtajat käärivät satojen miljoonien erorahat. Dokkari on todella hyvin tehty.
Vastapainoksi Neil Thin piti meille pari luentoa aiemmin syksyllä, ja hän on varmasti positiivisin tapaamani akateeminen henkilö. Hän on työskennellyt 20 vuotta ympäri maailmaa ruohonjuuritasolta johtoportaisiin, Ruandassa sisällissodan jälkeen, Intian metsäseuduilla ja ympäri Etelä-Amerikkaa ja Aasiaa. Hän kertoi kohdanneensa henkilökohtaisen kriisin kymmenen vuotta sitten, kun hän ymmärsi, ettei maailmaa voi muuttaa, ja hän sanoi että jokainen näiden asioiden kanssa painiskeleva huomaa sen jossain vaiheessa. Hän päätti siis keskittyä ihmisten onnellisuuteen, ja nyt hän työskentelee YK:n ja Bhutanin valtion (joka keskittyy bruttokansanonnellisuuteen BKT:n sijasta) kanssa, jotta onnellisuus saataisiin kehityksen keskeisimmäksi mittariksi. Hänen mielestään maailma on onnellisempi paikka kuin koskaan aiemmin.
David Harvey on maailman kuuluisin maantieteilijä, ja yksi maailman siteeratuimmista humanisteista. Luen tällä hetkellä hänen kirjaansa neoliberalismista, ja se on todella mukavaa luettavaa, eikä vähiten siksi että hän on kanssani hyvin samoilla linjoilla siitä, ettei nykyinen systeemi ole kestävä. Tässä osa hänen haastattelustaan hänen uusimman kirjansa pohjalta:
Tämä aikajana kuvaa aika hyvin tuntojani tämän syksyn ajalta. Ensin kaikkea tätä oli hyvin vaikea käsitellä, otan sen henkilökohtaisesti ja haluaisin tehdä jotain, mietin oman silti länsimaisen elämäntapani merkityksettömyyttä tässä konseptissa. Tuntuu, että olen kriisivaiheessa jo ennen kuin olen kunnolla aloittanutkaan. Mutta loppujen lopuksi päädyin positiiviseen ajattelutapaan, onhan meillä silti vielä toivoa. Paljonkin. Päätimme viimeisen kestävän kehityksen tutorialin näihin sanoihin. Loppujen lopuksi toivo on ainoa asia mitä meillä on.
Perjantaina oli yllätyssynttärit pienellä porukalla yhteiselle kaverille, ja seuraavana aamuna melkein samat ihmiset tuli takaisin meille kokkaamaan aamiaista, munakasta tuoreen ruohosipulin ja pekonin (hyi) kanssa ja pannukakkuja, Martin teki tuoremehua appelsiineista. Huippua. Tänään myös toivon saavani viimeisen esseeni valmiiksi kunhan istun päivän kirjastossa, ja sen jälkeen aion levätä päivän pari vailla syyllisyyttä ja aloittaa tentteihin lukemisen. Joka kerta kun tätä miettii, huomaa miten nopeasti aika lentää.
Eilen oli siis vähemmän virallinen osa synttäreitä, ja juhlat olivatkin melko hyvät! Kuva on alkuillasta kun keittiössä oli vielä tilaa, kaiken kaikkiaan 20-30 ihmistä ilmestyi paikalle ja ensimmäistä kertaa oli myös aika randomporukkaa joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja jotka eivät tuntuneet tuntevan ketään tästä kämpästä kovin läheisesti, kunhan olivat tulleet kavereiden mukana. Van mukaviahan hekin olivat. Moneen 'tuttuun' tuli tutustuttua paremmin illan aikana, ja oli mukava nähdä miten minun kaverini ja kaikkien muiden kaverit hengasivat yhdessä hyvin luontevan oloisesti. Tunnelma oli lämmin ja sydämellinen, Martin teki ihmisille drinkkejä keittiössä ja yksi kaveri hoiti DJ:n hommia. Martin lähti ennen yhtä klubbaamaan ja vei melkein kaikki mukanaan, mikä ei kyllä haitannut yhtään, pääsipähän ajoissa nukkumaan kun viimeisetkin lähtivät puoli kahdelta ja aamulla olo olikin epätodellisen virkeä ja freesi.
(Toisella) Martinilla oli eilen synttärit, ja hänen tyttöystävänsä lensi tänne Berliinistä vajaaksi viikoksi käymään, mikä on äärettömän suloista. Meillä oli illalla tosi mukavat illanistujaiset, Martin ja Mia kokkasivat ruokaa yhdeksälle ihmiselle ja oli kaikkea ihanaa kotitekoista tarjolla, viinikin oli kuulemma kavereiden viinitarhasta, seurustelumusiikkina deep housea. Olipa mukava rentoutua keskellä viikkoa hyvässä seurassa ja unohtaa koulujutut hetkeksi.
Siinä valmistuu perunamuusia kolmesta ja puolesta kilosta perunoita
Martinin uudet söpistelytohvelit
salaatissa oli ainakin saksanpähkinöitä, valkohomejuustoa ja punajuurta (parasta salaattia ikinä)
лютеница (lutenitza) on vähän kuin bulgarialaista pestoa, meidän oli tietenkin kotitekoista, kuten etualan juustokin. paras combo leivän päälle laitettavaksi, huhhuh
Martin paistoi 18 possupihviä
Lauantaina on sitten vähän löyhästi synttäreihin liittyvät, vähemmän sivistyneet bileet. Siihen mennessä pitäisi kuitenkin saada koulujuttuja taas tehtyä, jotta pystyy rentoutumaan hyvällä omallatunnolla!
