tiistai 28. toukokuuta 2013

Kevät 2013

Jostain syystä en sitten saanut koko keväänä yhtään postausta aikaiseksi, ja kun ei 'ehtinyt'/jaksanut/halunnut niin en sitten yrittänyt itseäni pakottaakaan. Osasyyksi laskisin myös sen, että kevät meni todella nopeasti, ja pitkälti koulujuttujen, ystävien, valokuvauksen ja musiikin parissa. Viimeinen tentti oli vasta perjantaina, ja sen jälkeen piti pakata ja muuttaa koko omaisuus, ja siivota asunto. Tänään lennän Berliiniin, josta jatkan lauantaina kuukaudeksi Sofiaan kämppisten vieraaksi, ja tarkoitus on tutustua Bulgariaan oikein kunnolla. Kiireisen aikataulun takia en ole edes ehtinyt sisäistää, että olen ihan oikeasti lähdössä muutaman tunnin päästä taas kesäksi pois. Tänä keväänä on pitkästä aikaa tullut kuvailtua todella paljon, ja varsinkin auringonlaskuja on tullut käytyä kavereiden kanssa katsomassa. Nyt kevät kuvina:














meillä vaan on kauniit auringonlaskut


Suomessakin tuli keväällä käytyä pari viikkoa

Jyväskylän Deep Cutseilla kiekkoja pyörittelemässä












Bulgarialaisten pääsiäisjuttuja, dipattiin kananmunia etikka-väriaineliuokseen

musajuttuja olisi mielellään ehtinyt tekemään enemmänkin tänä keväänä
Bonobon keikalta torstailta



vapaus!