Ärsyttää (ehkä jopa vituttaa)

Kun kohtaan ongelman, olipa se sitten ulkopuolelta tuleva tai itsestä lähtöisin, pyrin löytämään ratkaisun. Simppeliä? Ei näköjään. Viime aikoina on tullut vastaan useampi ihminen, jotka eivät halua keskustella vakavista aiheista ollenkaan, vaan sanovat että tästä keskustelu on mukavuusalueen ulkopuolella. Eivät siis esim. sano että ei keskustella tästä tänään, koska minulla on todella hyvä päivä enkä halua synkistää sitä, mikä on ihan ymmärrettävää, vaan kieltävät kokonaan tästä asiasta puhumisen. Ei se ole pelkästään ärsyttävää, käy minulla myös sääliksi. En ole psykologi mutta oma kokemus on, että jonkun asian kieltäminen ei ole kovin kehittävä tapa käsitellä sitä, vaan aina stressin kertyessä alkavat käsittelemättömät traumat näyttäytyä. Eikä käsittelyn tarvitse tarkoittaa sitä että asiaa mietitään 24/7 niin kauan ettei se enää ahdista. 

                    Ihmisillä on mielenkiintoisia reaktioita. Yksi sanoo suoraan, että en halua keskustella tästä, toinen sulkeutuu sanomatta mitään, kolmas muuttuu kovanaamaksi joka piilottaa kaikki heikkouden merkit, neljäs vaihtaa 'ovelasti' aihetta, joku voi tehdä jopa noita kaikkia. Mitä pelättävää heillä on? Ymmärrän, että varsinkin itsensä tarkastelu kriittisestä näkökulmasta on kamalaa eikä sitä kannata liikaa harrastaa, mutta kai nyt herranjumala joskus sentään. Onhan se paljon helpompaa sulkeutua sinne kuoreensa ja nähdä kaikki mustavalkoisena, ajatella että jos en puhu asiasta niin sitä ei tapahtunut. Ei heissä muuten ihmisinä ole vikaa (itsekkäät ihmiset ovat oikeastaan ainoa ihmistyyppi, jota myönnän inhoavani avoimesti, siitä syystä etteivät he kunnioita muita), mutta tuollainen käytös on _TODELLA_ turhauttavaa. Mitä varten ne ystävät ovatkaan? 'Hyvänpäiväntutut' ovat sitä varten että jutellaan niitä näitä, mutta ystävä on ihminen joka keskustelee tarvittaessa niistä karmeimmista tuntemuksista ja ahdistuksista. Hyvänpäiväntuttuja minulla on jo tarpeeksi, hyviä ystäviä voisi aina olla lisää. En pidä itseäni henkisesti keskivertoa vahvempana ihmisenä, mutta ahdistukseni olen aina ratkaissut sitä pohtimalla ja jos mahdollista, siitä puhumalla, vieköön vaikka kuukausia tai joissain tapauksessa jopa vuosia. Ei niistä asioista muuten pääse koskaan yli. Kannan itsekin syyllisyyttä monesta vuosia sitten tapahtuneesta asiasta, joista osaa ei tiedä kukaan muu, enkä koskaan lakkaa kantamasta, mutta tämän itselleni myöntämällä kannan myös vastuuni. Vaikka eläisi kuinka 'no regrets' periaatteella, elämässä tulee vastaan tilanteita, jotka olisi voinut hoitaa paremminkin, jos yhtään välittää toisista. Ja jos ei välitä niin en kehtaa julkisessa blogissa edes sanoa mitä he voivat minun puolestani tehdä. 'Pää puskaan' ei ole aidon voittajan asenne. Aidosti vahva ihminen kantaa vastuun teoistaan, katsoo sisimpäänsä ja asettaa itsensä alttiiksi avautumalla. Se on mukavuusalueen ulkopuolella, mutta se on myös sen arvoista.

Entä jos haluaisin olla koira?

Saisinko olla tuo koira?

Oikeastihan olisin tietenkin kissa, mutta kovin lupsakalta näyttää tämänkin veijarin elämä. Ihasteltiin tätä ikkunasta syvien huokauksien saattelemana. Vaihtaisin milloin tahansa osia. Tosin nythän on perjantai, ehkäpä pitäisi itsekin vaihtaa vastaava nollausmoodi päälle. Arvoin aamulle menenkö viimeiseen tutorialiin aamupäivällä ja onneksi menin, koska tutor (myös course organiser) käytännössä kertoi koekysymykset. Jes. Nyt vielä yksi luento ja se olisi siinä sitten. Toivottavasti muilla on pirteämpi olo, multa on veto poissa.

"Did you feel the need for change?"

Keskusteltiin tänään kämppiksen kanssa politiikasta, joka on siis hänen pääaineensa kun hän tänä keväänä valmistuu. Yleensä meidän keskustelut on sellaisia maailmanparantamiskeskusteluita, aika vahvasti ympäristöpoliittisia. Heitellään ideoita, vaihdetaan tietoja, fiilistellään vallankumouksellisia ajatuksia. Sebastiankin on melko kyyninen ihminen, opiskelee politiikkaa muttei usko että se on tie muutokseen. Tiivistettiin meidän keskustelu yhdeksi lauseeksi, joka kirjoitettiin keittiön taululle: 'Why we always talk about the cost of change, and never about the cost of not changing?' Missä vaiheessa odottamisen kustannukset nousevat korkeammiksi kuin toimimisen kustannukset? Nouseva merenpinta aiheuttaa jo nyt New Yorkille kahden miljardin dollarin kustannukset joka vuosi mm. siksi, että vettä pitää pumpata jatkuvasti pois metrotunneleista. Toisaalta teknologia kehittyy ja halpenee koko ajan, ehkäpä tämän päivän mullistavat keksinnöt ovat kymmenen vuoden päästä lähes ilmaisia.

www.greenlivinganswers.com

Mutta toisaalta koska jokainen keksintö tarvitsee investoijia, loppupeleissä yleensä kyse on siitä, kuinka paljon rahaa tällä keksinnöllä tienataan. Kuvassa Edinburghin yliopistossa kehitetty aaltojen liike-energiaa hyödyntävä generaattori, joita on jo käytössä Skotlannin ja Portugalin rannikoilla. Olen myös nähnyt esittelyt parista mullistavasta laitteesta, jotka pysäyttävät ilmastonmuutoksen, esim. avomerellä oleva laite joka nostaa vesihöyryä ilmakehään, joka puolestaan lisää pilvien määrää meren yllä, mikä johtaa auringon säteilyn pois heijastumiseen. Kyseisiä laitteita pitäisi valmistaa muutamalla miljardilla eurolla, joten yllättäen niitä ei vielä ole rakennettu. Miten niihin sijoittamalla muka tienaisi? Niihin on turha iskeä sponsoritarroja kylkiin kun ei niitä kukaan edes näe. Mutta toisaalta voisi kuvitella, että bisnekselle tekisi hyvää kun kaikki tietäisivät että nämä tyypit pysäyttivät ilmastonmuutoksen. Puhutaankin teknologiaparadoksista: teknologia kehittyy entistä tuottoisampaan suuntaan, esim. öljyteollisuudella on valtavat intressit löytää keinoja miten saada vaikeasti tavoitettavissa oleva öljy käyttöön, ja tämä ala kehittyy supernopeasti. Öljyn poraaminen taas toisesta näkökulmasta on ala, johon ei kannattaisi pahemmin panostaa, koska öljy loppuu pian kuitenkin. Suurin osa öljykentistä myös jätetään lähes puolilleen, koska tietyn rajan jälkeen pumppaaminen tulee liian kalliiksi.

Osasuurennos tarkimmasta panoraamasta Linnunradasta koskaan, alkuperäisessä (löytyy sivun alareunasta täältä) näkyy yli miljardi tähteä

Tiettyjen laskelmien mukaan ihmiskunnalla on myös 50-100 vuotta aikaa päästä pois tältä planeetalta, ennen kuin luonnonvarat on käytetty siihen pisteeseen, ettei se ole enää mahdollista. Se on loppuunsa todella lyhyt aika. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja, tosin itse olen skeptinen ja uskon että ihmislaji jää tänne kuolemaan planeetalle, jonka he ovat ehtineet tuhota hirveään kuntoon vuoteen 2100 mennessä. Lämpötilan nousun rajoittamistavoite on jo myöhäistä saavuttaa, koska uuden teknologian rakentaminen olisi pitänyt jo aloittaa. Kymmenessä vuodessa kaikki muutokseen tarvittavat saasteet on jo pumpattu taivaalle ja ne toimivat ilmakehässä vuosikymmeniä sen jälkeen, vaikka kaikki tehtaat sammutettaisiin. Yli kahden asteen nousun sanotaan aiheuttavan epävakaita ja peruuttamattomia muutoksia ilmastolle. Ja nyt se vaihe on jo ohitettu! JEEE!!!

P.S. olen näköjään opiskellut liikaa mantsan tenttiin.

Kirjoittaessa soi (josta myös postauksen otsikko) White Lies - Bigger than us (Datassette remix)

Last summer days.........

Tänään siis on minun tietojeni mukaan mahdollisesti viimeinen kesäinen päivä toistaiseksi, tosin päivitetty säätieto näyttää että huomenna ja ehkä ylihuomennakin saattaa olla vielä 16-17 astetta, mikä on ihan jees. Miten viimeisen kesäpäivän voi käyttää? Ei opiskellen ainakaan. Minun päivääni kuului avojaloin hiekkarannalla käyskentelyä, aallonmurtajalla istuskelua, hyvää ruokaa ja paljon auringonpaistetta.

Ja tavallaan kesä on vasta alussa. Eka vuosi on käytännössä ohi, opetus loppuu ihan pian ja kohta luvassa on reissailua, toivottavasti loppukesästä sitten lisää. Tämä kevät on mennyt yhdessä hujauksessa, en ole ehtinyt edes tajuamaan miten nopeasti aika kuluu. Sen jälkeen kun kuukausia sitten saavutin hyvin zenmäisen ja hippimäisen 'rakastan kaikkea' -olotilan, elämä on satunnaisista laskuista huolimatta ollut todella helpon ja miellyttävän oloista. Vaikka täällä joskus kärjistänkin mielipiteitä ja stereotypioita, yritän todellisuudessa olla tuomitsematta ketään. Ehkä tällä asenteella lopun elämää kuluisi kuin niinä viimeisinä kesäpäivinä, nautiskellen.

Onko siellä ketään?

Kävin kaverin kanssa yöllä Holyroodissa istumassa kalliolla ja ihmettelemässä. Saatiin aikaiseksi tosi hyvä ja henkilökohtainen keskustelu ihmiselämästä ja kaikesta muustakin ihmeellisestä. Ja kuvat on uskomattoman ihania.

Käveltiin siitä keskustaan ja kiivettiin aidan yli Princes Street Gardensiin, johon minun näitä kukkia piti tulla jo aiemmin kuvaamaan. Kaupunki on uskomattoman kaunis yöllä, se elää ihan eri tavalla. Ja ulkona on niin lämmin.

Thanh & Truong

Okei, otsikko kuulostaa joltain koomiselta parivaljakolta, mutta kyseessä on siis vietnamilainen sohvasurffaripariskunta, jotka lähtivät täältä äskettäin. Jos kaikki vietnamilaiset ovat yhtä mukavia, muutan sinne vielä asumaan. Kumpikin suorittaa maisteria taloustieteissä Birminghamin yliopistossa, ja heidän yleissivistyksensä taso oli todella korkea. Haasteelliseen keskusteluun uppoutuminen on aina tosi antoisaa. Mielestäni olin vain mukava host, mutta olin kuulemma mukavin ihminen jonka he ovat tavanneet. Sweet, kiitos paljon! :) pystyn sanomaan samaa kyllä heistä.

Eilen illalla he lupasivat kokata minulle tofua vietnamilaisittain, ostivat tarvikkeet kaupungilta tullessa ja häätivät minut keittiöstä. Olen syönyt tofua suht säännöllisesti useamman vuoden, ja olen syönyt sitä myös useammassa kasvisruokaraflassa täällä, ja eilinen kokkaus ylitti kaikki käsitykseni siitä miten hyvältä tofu voi maistua. Kyselin vinkkejä ja aion kyllä kokeilla itsekin, pelkään vain että eihän siitä ehkä ihan yhtä hyvää itse tehtynä tule :D Thanh valmisti myös tosi maukkaan munakkaan ja heille lihapullia.

Tälle voikukalle naureskeltiin kämppisten kanssa aamulla. Sitkee kaveri.

Tänään oli taas yhtä lämmin, jos ei jopa lämpimämpi, ja iltapäivän tunnit meni taas nurtsilla loikoillessa. Oon tosi hidas lukemaan englanniksi, ja siksi onkin parempi aloittaa tentteihin luku yli kuukautta ennen tenttejä. :D Thanh ja Truong ihmettelivät myös että onpa meidän kämpässä tunnollista porukkaa, kun Martinkin ilmestyi keittiöön myöhään illalla ja sanoi lähtiessään 'back to studying', ja ihmettelyihin Martin vastasi 'no no, I slept the whole day'. Nimittäin samana aamuna tuli tekstari vartin yli kahdeksan että tuletko avaamaan oven, Martin oli tulossa taas yksistä bulgarialaisten bileistä ja sanoi nukahtaneensa sairaalaan aamuyöllä. Synttärisankari oli saanut 6 tikkiä silmäkulmaan kun Martin nosti hänet ilmaan ja vahingossa tipautti. Äsken se syötti minulle tortilloita kun niistä oli kuulemma tullut liian tulisia. Ja taas sen piti lähteä opiskelemaan. Mukavaa kun on vanhempia kämppiksiä, oppii nauttimaan ensimmäisestä vuodesta. Ylipäätään mukavaa, kun on kämppiksiä.

Puistokausi avattu

Enpä ole ennen kävellyt avojaloin vihreällä nurmikolla tähän aikaan vuodesta. Viihdyin puistossa lueskelemassa melko pitkään, enkä ollut ainoa. Itse istuskelin kyllä vähemmän kansoitetulla alueella kuin nämä ihmiset videolla. Lopultakin saan luettua kokeisiin ilman, että keskittyminen herpaantuu koko ajan. Taidan suunnata pian takaisin, en jaksa uskoa että voisin palaa tähän aikaan vuodesta vaikka koko päivän tuolla loikoilisinkin. Liekö paranoiaa mutta vähän kyllä kutittelee käsivarsia...

Sumuista

Mystisen näköistä täällä. Autot ilmestyvät tyhjästä ja katoavat tyhjyyteen. Edinburgh on omassa elementissään tällä säällä, harmaat kivitalot ja sumu saavat kaupungin vaikuttamaan todella ajattomalta.

Nämä supersuloisen kissan kuvat unohtui laittaa toissapäivänä, hän usein istuskelee tuossa reunuksella mantsan rakennuksen lähistöllä ja iltapäivällä otti aurinkoa mantsan laitoksen ovien edessä.

tämä näyttää vääristyneeltä?

Tänään saapuu kaksi vietnamilaista sohvasurffaria Birminghamista pariksi yöksi, ja oikeastaan se on todella hyvä, koska silloin tekee mieli siivota. Putsasin huoneeni, keittiön ja vessan taas 'siivouspäissäni', laitoin heille lakanat ja pyyhkeet valmiiksi yms. Kämppiskin tuumasi, että saapuvat kuin hotelliin. En ole asiaa tuolta kantilta ajatellut, yritän olla yhtä vieraanvarainen kuin mitä toivoisin muidenkin olevan minua kohtaan.

Tällä viikolla olen pohtinut useammankin ystäväni kanssa, mihin he tuntevat kuuluvansa. Kaikilla tuntuu olevan sama ongelma, ei olla enää pelkästään tiettyä kansalaisuutta. Tietenkin olen auttamattomasti suomalainen vaikka jo vuosia tunsin oloni vieraaksi Suomessa, mutta en ole enää täysin. Ei sillä, että olisin brittikään. Tai mikään muukaan. Olenko maailman kansalainen? Ainakin minulla on taipumus ja halu kuulua johonkin. Haluaisin kuulua täysin johonkin, enkä aina vain etsiä jotain mihin kuulua. Ehkä kuulun tälle kaupungille, ehkä se hyväksyy jokaisen asukkaansa osaksi omaa sieluaan. Välillä irrallisuus on ihan mukavaakin.

vanha

Talvea pakoon

En taida olla ainoa joka odottaa kesää... Ei täällä vielä kesäisen lämmintä ole, tosin viikonloppuna pitäisi kai olla jo lähemmäs parikymmentä astetta. Kävin äsken kuvailemassa, näistä kuvista huokuu kesä.

Ulkona

Ei tällä säällä voi olla sisällä! Paistaa ja on toooooosi lämmin, ainakin maaliskuun lopuksi.

Puistossa oli hengailijoita, kaljat oli korkattu ja blousoni ja grilliruoka tuoksui. Tietenkin pilvet lipuivat auringon eteen vartin sisään siitä kun olin ankkuroinut itseni penkille.

Nyt vasta huomasin että koko tämä rinne on täynnä kukkia, näyttää melko komealta tuolta alhaalta kuvattuna! Linna on siis suoraan tuossa takana. Pakko tulla järkkärin kanssa myöhemmin. Tämän illan istun ikkuna auki huoneeni sohvalla ja katselen miten ilta pimenee ja miten kesäiset tuoksut leijailee huoneeseen. Näin myös eilen lepakon saalistamassa tässä puiston kulmalla, en muista milloin viimeksi olen nähnyt!

Rusko ja muuta

Rusko on brittiläinen dubstep-artisti, joka palasi vasta massiiviselta Amerikan kiertueelta ja esiintyi eilen Edissä. Viime brittikeikasta oli jo puoli vuotta, joten ymmärrettävästi herra oli aika innoissaan. Maanantai on aika hardcore klubbauspäivä, mutta minkäs teet. Tiesin, että sen setti alkaa vasta puoli kahdelta, joten nukuin ovelasti kymmenestä puoli yhteen ja lähdin siitä. Melkoiset olot oli siinä vaiheessa kun kello herätti, ja olin oikeastaan jo puolimatkassa menossa ennen kuin edes tajusin, että olen menossa. Kaupunki oli ihan tyhjä, autojakaan ei näkynyt kovin montaa liikkeellä, jos ei takseja lasketa niin varmasti alle viisi. Mutta klubi oli ihan täyteen ammuttu. Tuosta videostakin saa jopa selvää, koska strobot sattui välkkymään. Porukkaa oli niin paljon että ihmiset hyppäsi lavalle ja siitä äkkiä yleisön päälle crowd surffaamaan ennen kuin poket ehti saada ne kiinni.

Jostain syystä olin saanut päähäni, että käyn aamulla salilla ennen kouluun menoa ja niinpä heräsin puoli yhdeksältä. Kadutti kyllä lievästi siinä aamupalalla istuessa. Ja hävetti kyllä myös, että minä pystyn klubbaamaan maanantaisin kun koulussa on niin helppoa. Martin sanoi eilen iltapäivällä olleensa yli 27 tuntia putkeen hereillä koulutehtävänsä kimpussa. Oli kuulemma tietsikkalabrassa aamuyöstä ollut about kymmenen muutakin joilla näytöllä auki täsmälleen sama tehtävä. Insinööriopiskelijat!

en yleensä juo kahvia

random astia keittiössä, väsyneiden aivojen mielestä hyvin jännä

 En tiedä mitä tuo mietelause tekee meidän taululla, mutta se on aika diippi kunhan tietää sen kontekstin. Tuo on sitaatti Aldous Huxleylta, joka uskoo että jokainen ihminen kykenee muistamaan kaiken koskaan kokemansa, jos aivojen suodatin lakkaisi toimimasta. Suodattimen tehtävänä on poistaa turhan informaation saapuminen tajuntaan, ja esimerkiksi autistisilla tämä suodatin ei toimi kunnolla. Herra uskoi, että psykedeeleillä voidaan vaimentaa sen toimintaa, ja oli ennen haastattelua nauttinut meskaliinia jotta voisi kertoa eri objekteista kuten ne sitten laajentuneessa mielentilassaan näkee ja kokee. Toinen sitaatti Wikipediasta: 'All is in all—that All is actually each. This is as near, I take it, as a finite mind can ever come to 'perceiving everything that is happening everywhere in the universe.' Teoriassahan aivoihin mahtuu enemmän muistoja kuin maailmankaikkeudessa on atomeita, en tosin ole koskaan ymmärtänyt miten se on päätelty, joten olen vähän skeptinen. Mutta kuulostaa hienolta. Katosipa tämänkin postauksen punainen lanka kivasti, laitan väsymyksen piikkiin, kiitän ja kuittaan. :)

Sekalaista vol. 3

Ensinnäkin, huomasin juuri äsken että Spotifyyn on tullut uusia hienoja sovelluksia (ainakin Briteissä), kuten eri genrejen radiokanavia, ja se on hyvä tapa löytää uutta musiikkia omasta suosikkigenrestään. Löysin myös eilen hyviä chill out -levyjä, suosikkini on kappale jossa kuuluu aaltojen pauhua ja nuotiotulen rätinää, ja sitä kuunnellessa itsensä on niin helppo kuvitella jonnekin kauas katselemaan kun aurinko laskee ulapan taa.

Viinipullon sain synttärilahjaksi.....

Eilen illalla oli sitten ne hyväntekeväisyys/synttäribileet. Bileissä oli mafiateema, joten aika tyylikkäästi pukeutunutta porukkaa oli paikalla, enkä tietenkään halunnut olla alipukeutunut. Meidän piti mennä kämppiksen kanssa sinne yhdeksältä, mutta lähdettiin vasta yhdeltätoista, kun sillä oli taas tyttöystäväongelmia, jonka takia lähtö viivästyi, kuten viimeksikin.

Tila oli todella hämyisä, ja myöskin oudossa paikassa, sillä sinne piti kiivetä paloportaita pitkin kunhan oli ohittanut portin johon piti laittaa numerokoodi. Mulle illan agendana oli päästä eroon tuosta viinipullosta, josta onnistuneesti jo juotin osan lahjan antajalle aiemmin tällä viikolla :D löysin erään tosi randomin tutun jonka muistin mantsan tutorialista viime syksyltä. Enpä ole kyynisempää ihmistä vielä tavannut, kaikki oli hänen mielestään ihan paskaa ja mantsankin hän oli vaihtanut taloustieteisiin koska 'I got so fucking bored in a week'. Ja kaikki hänen tuntemansa pankkialalla työskentelevät kuulemma käyttävät kokaiinia, mm. hänen kaverinsa vanhemmat, ja se kuuluu siihen hektiseen elämäntapaan. Tyyppi luultavasti myös ajelee Porschella kymmenen vuoden sisään puku päällä ja vetää itsekin kokkelia stressiinsä, mutta kummasti ilmainen viini silti maistui. Tietyissä piireissä näitä ihmisiä kutsutaan 'lokeiksi', haha. Hän odotti ystäväänsä saapuvaksi, ja yllätys oli suuri kun tämä ystävä saapui, sillä hän on myös eräs minunkin parhaista kavereistani täällä, eikä minulla ollut aavistustakaan että hänkin oli tulossa! Kaiken kaikkiaan ilta oli siis yllättävä ja viihdyttävä, bulgarialaiset osaavat järjestää juhlia. :)

Tänään suuntasin pitkälle kävelylle, itse asiassa kävin ostoksilla kaupungin toisella puolella. Siitä on muodostunut ehkä enemmänkin viikottainen tapa kuin tarpeellinen kauppareissu, mutta matkan varrella näkee kauniita maisemia ja tullessa valitsen yleensä aina eri reitin. Kummasti viimeisinä viikkoina sää on suosinut joka kerta. Tänäänkin pärjäsin ilman takkia. Taas kerran tuntui niin kovin kesäiseltä kun aurinko lämmitti, kukat kukkivat ja vastaleikattu nurmikko tuoksui. Seuraavaksi siirryn 'nautiskelemaan' kirjaston lämmöstä ja viimeisistä mantsan tehtävistäni. Mun viimeinen koe on muuten jo 8.5. ja sitten alkaa piiiiiiiiiiiiiitkä loma! :)

 

Kunnioitus

Meillä on ilmoitustaulu keittiössä. Siihen kirjoitellaan milloin mitäkin. Eilen siinä luki 'Don't take this! It's shit!' ja se oli suunnattu ihmisille joita täällä ramppaa päivittäin asuntonäytöissä. Sitä ennen siinä luki 'This is how the world changes. Someone tells you something.' Mutta nyt siinä lukee 'Respect other's effort.', ja se oli kuulemma siinä minun takiani. Siivosin nimittäin koko keittiön _taas_, moppasin lattian ja hinkkasin paskaiset hellan levyt ja pöytään pinttyneet ruokien jämät. Ja meidän keittiössä se on aika iso homma. Ja turha, toinen kämppis tiputtelee nimittäin koko ajan hilloa ja pakastemarjoja yms. lattialle eikä siivoa niitä. Martin oli sitten kirjoittanut sen tekstin. En tiedä, vaikuttaako se mitään. En odota mitään vastapalvelusta tai mitään erityistä ylistystä. Joskus asioita on mukava tehdä yhteisen hyvän takia. Kaikki tietää, että puhdas keittiö on huomattavasti viihtyisämpi paikka. Jostain syystä oltiin kaikki hereillä puoli yhdeksältä lauantaiaamuna, ja se oli kaikista tosi outoa kun pamahdettiin keittiöön yhtä aikaa. Mutta myös tosi mukavaa, en taida olla koskaan nähnyt molempia kämppiksiä yhtä aikaa aamupalalla.

Mitä kunnioitus edes on? Sitä kun arvostat jotain, mitä toinen tekee, sanoo, tai mitä toinen ylipäätään on? Entä jos kunnioitus ei ole molemminpuolista? Olen huomannut, että kaupan kassat ei kovin usein moikkaa mulle takaisin vaikka itse yritän aina olla pirteänä morostamassa. Haluaisin tietää, mistä se johtuu, näytänkö vaan sitten siltä, että mua ei tarvitse kunnioittaa. Myönnän, että joskus on vaikea kunnioittaa kaikkia. Silloin tulee ajateltua ehkä vähän turhan pahasti muista ihmisistä, ja monesti taustalla on se, että toinen ei selvästikään kunnioita minua, joten miksi minäkään sitten kunnoittaisin toista. Tuosta tilanteesta tulee mieleen Gandhin sitaatti 'an eye for an eye makes the whole world blind'. Molemminpuolinen epäkunnioitus kun ei johda mihinkään, ja siksipä teen parhaani kunnioittakseni kaikkia ja kaikkea. Ajattelutapana se on kovin buddhalainen, eikä se tekisi pahaa kenellekään, ehkäpä monet yhteiskunnalliset ongelmatkin ratkeaisivat niin yksinkertaisesti. Olkoon se päivän motto. Ajatus, jota jokainen voi kantaa mukanaan mielellään koko seuraavan viikon, seuraavan vuoden, loppuelämän. Tai ainakin siihen asti, kun seuraava kyrpänaama pamahtaa vastaan.

Oleskelua

Tänään on pitkästä aikaa tihkuttanut koko päivän vettä. Se on järin ikävää, varsinkin kun oli jonkun verran asioita hoidettavana kaupungilla, piti postitella tavaraa ja sen sellaista. En hengaa kaupungilla juuri ikinä, uudessa kaupungissa tulee käytyä todella harvoin. Lueskelin eilen illalla Katrin kahvilapostausta, ja tänään oli pakko päästä pitkästä aikaa tuijottelemaan ohikulkijoita. Siispä suuntasin rautatieasemalle, siellä kun on aina hälinä päällä, ja aivan omanlaisensa tunnelma. Ja katto.

Rakastan varsinkin noita isoja tauluja mitkä näyttää mihin kaikkialle lähtee junia <3____<3 tietenkin lentokentillä se on vielä ihmeellisempää, kun sieltä löytyy niin monia eksoottisia kohteita. Ah. Aikani ihmeteltyäni suuntasin viereiseen ostariin, jossa en varmasti ole käynyt kuukausiin. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja monet olivat varmasti tulleet sadetta pakoon, kuten minäkin. Ostareissa on tunnelmaa, kaupunkimainen ilmapiiri. Siellä sekoittuvat ja tiivistyvät ihmisten hälinä, roskaruoan haju, koko tämä mässäily- ja kulutuskulttuuri. Hieno paikka istua ja katsella ihmisiä, sulautua tarkkailijaksi. Viime kerrasta on aikaa. Luentojen jälkeen suuntasin juttelemaan kaverin luokse. Hän on äärettömän intohimoinen ruoan ystävä, joten sain suurella rakkaudella valmistettua (joskin simppeliä) sapuskaakin.

Luulen, että alunperin minulla oli tarve kirjoittaa jostain syvällisestä asiasta, mutta se unohtui kun aloin tätä kirjoittaessa kuuntelemaan konemusiikkia. Musiikilla on ihmeellinen vaikutus, ehkäpä kirjoitan siitä syvällisemmin joku toinen kerta. En ole valmistautumassa bileisiin, enemmänkin lataan akkuja koska koko päivän on väsyttänyt todella paljon. Huomenna on Pyhän Patrikin päivä, eli koko kansakunnan virallinen irrottelupäivä, ja kaikki tuntuu olevan lähdössä jonnekin. Minäkin sain kutsun joihinkin megasuuriin synttäribileisiin, jotka järkätään yliopiston tiloissa, koska järkkääjät olivat varanneet sen 'hyväntekeväisyystapahtuman' nimissä. Eli sieltä löytyy kunnon äänentoistolaitteet ja baaritiskit yms, yli sata tyyppiä ilmoittautunut. Jospa sitä opiskelisi tänä iltana vielä sen verran, että huomenna voi hyvällä omallatunnolla pitää hauskaa. Taidan vaihtaa vähän hitaampaan musiikkiin, että maltan aloittaa opiskelun. Hyvää viikonloppua, maalailkaa oma rauhaisa sielunmaisemanne näiden maisemien tahtiin!

Haaveilua

Joskus pohdin, miksi teen tätä. Haaveilen, haluan jotain uutta, suurta, ennenkokematonta, erilaista. Haluanko sitä itseni takia, osoittaakseni muille jotain, paetakseni? Ihan kuten kaikessa, mitä enemmän jostain asiasta vieraantuu, sitä romanttisemmaksi mielikuva siitä muuttuu. Siitä syystä esimerkiksi kaupunkilaisten mielikuva maaseutuelämästä on jotain aivan muuta kuin se todellisuudessa on. Ja siitä syystä olen alkanut välillä ikävöimään Suomea, ensimmäistä kertaa täällä oloni aikana. Ei sitä tapahdu usein, ja ärsyttävintä on ettei siihen ole mitään järkevää syytä. Samaa paskaa se on edelleen, maa lumessa ja pakkasta ulkona, ihmiset yhtä vieraan tuntuisia. Miksi siis ikävöin?

Kesä on tulossa. Ehkä hyvin hitaasti, mutta ainakin perkeleen varmasti, ja se on yksi syy. En edelleenkään tiedä missä olen kesällä. Tiedän vain, etten ole Edissä. Kesistä on paljon hyviä muistoja. Siitä voisi tehdä oman postauksen, moniakin, tosin niistä tulisi liian henkilökohtaisia. Kesät on olemista, näkemistä, kokemista, nautiskelua, rentoutumista varten. Muistan ne yöt kun ajan kotiin, on aamuyö mutta silti valoisaa, pelloilla leijuu usvaa, on melko viileää mutta lämpöpuhallin puhaltaa lämmintä ilmaa. Tai ne päivät kun varjossa on yli kolmeakymmentä astetta, ajan prätkällä ilman hanskoja kauniita maaseutureittejä ja auringon lämpö hellii. Parasta oli myös suunnata prätkällä kaupunkiin kuumana kesäpäivänä kruisailemaan katuja. Ehkä se ikävä tulee siitä. Minulla on niin paljon kesäisiä muistoja Suomesta, hyvin vähän mistään muualta. Ehkä välillä haluaisin elämääni jotain tuttua ja turvallista.

En muista kertoneeni tästä vielä, mutta hain Kreikkaan kesätöihin baarimikoksi. Toivoisin viettäväni alkukesäni siellä, ehkä 6-8 viikkoa. Sopiva aika hankkia rusketus ja tutustua vähän kulttuuriin. Tämä varmistuu valitettavasti vasta huhtikuun alkupuolella. Olen myös miettinyt, että Helsingistä voisi etsiä töitä, kämppiä kun saa halvalla opiskelijoilta, jotka haluavat pitää asuntonsa kesän yli. Helsinki on kesäkaupunki vailla vertaa. En voi sanoa, että olisin pettynyt jos sinne 'joutuisin'. Mulle se on edelleen ainoa 'oikea' kaupunki Suomessa. Luultavasti myös ensi kuun Lissabonin matkallani kyselen töitä kaiken varalta, jos en pääse Kreikkaan.

Tuossapa ehkä koko ongelman ydin. Vaihtoehtoja on niin paljon liikaa, mikään ei ole varmaa vielä. Rahaa pitäisi virrata ovista ja ikkunoista. Parhaassa tapauksessa saisin säästöön melkein parisen tonnia, ja silloin haluaisin lentää jonnekin todella kauas. Tokioon pääsee elokuussa 540 eurolla edestakaisin. Mutta mistä sekin mielihalu on peräisin, että on pakko paeta jonnekin. Pelko kalvaa, että entä jos joutuisikin asettumaan jonnekin pikkukylään Suomessa. Sille on oltava syy, mutta pelkään saada sen selville. Entä jos se muuttaisi koko maailmankatsomukseni päälaelleen. Entä jos haluaisinkin asettua. On todella raskasta myöntää itselleen, jos on tehnyt väärän valinnan. Koska katua ei saisi koskaan, sillä mennyttä ei voi muuttaa. Eikä pitäisikään haluta muuttaa. Pari kertaa elämässä on tullut eteen tilanne, jossa on joutunut sanomaan itselleen, että nyt laitetaan koko elämä uusiksi, ja ne hetket ovat todella pelottavia. Entä jos se ei olisikaan oikea ratkaisu. Pysynkö koko ajan liikkeessä, etten kohtaisi valintojani, jottei niitä tarvitsisi ajatella kriittisesti. Vai onko se vain pelko siitä mitä kohtaisin jos pysähtyisin. En yleensäkään ottaen kadu enää montaakaan asiaa, ja olen äärettömän varma että tekemäni valinnat ovat oikeita. Liekö pakoilun syy jossain syvemmällä.

Olen aina halunnut erottua jotenkin massasta, sen varmasti olen maininnut aiemminkin. Korkeammalle, kauemmas, eri keinoin. Luulen, että se on lähtöisin riittämättömyyden tunteesta. Mikään ei tuntunut riittävän, johtuen siitä että päämäärät olivat niin erilaiset. Ei elämässään pitäisi todistella kenellekään mitään. Tiedän, että näytän kesällä sukujuhlissa taas siltä että on suvulla ihmettelemistä ja paheksumista. Mutta kuten niin monesti ennenkin olen sanonut, haluan kyseenalaistaa stereotypiat, muiden mutta myös omani. Tällä hetkellä haluan vain, että tämä järjetön ikävä lakkaa.