Asiaan. Maailman kaunein paikka: Royal Botanic Garden. No ei ehkä sentään, mutta yksi kauneimmista, minkä olen omin silmin nähnyt. Ja melkein meidän takapihalla! Se on siis kasvitieteellinen puutarha, joka on ollut pystyssä täällä useamman sataa vuotta. Alue on todella iso, esimerkiksi minulta kesti puolitoista tuntia kävellä se reunoja pitkin ympäri (välillä tietty pysähdellen kaikkea ihastelemaan). Puutarha on jaettu eri osiin, ja sieltä löytyy esimerkiksi valtava havumetsä, jossa on vähintäänkin kymmeniä eri havupuulajeja, sekä monia vuosisatoja vanhoja lehtipuita, ja onkin mieletöntä kuvitella miten nämä puut on aikoinaan istutettu juuri sitä tarkoitusta varten, että ihmiset kymmeniä vuosia myöhemmin voisivat niitä ihastella, ja voivat vielä kymmeniä vuosia meidän jälkeenkin. Jotain kotoistakin sieltä löytyy, nimittäin eräs loivasti viettävä rinne kasvaa täynnä eri koivulajeja, kaikki jo lehdet ruskassa valmistautumassa talveen.
”Rock Garden” niminen alue muistuttaa kivisine kallioineen Välimeren vuoristomaisemaa, ja täällä tuoksuvat samat yrtit kuin Kreikan vuoristossa vaeltaessa. Keskeltä puistoa löytyy Etelä-Kiinan reheviä metsiä muistuttava alue, bambuineen, pienine lampine ja temppeleineen. Eräs random tyyppi sanoikin hyvin, että on todella kiehtovaa kävellä puistossa ja kuvitella itsensä aina uuteen maisemaan, uuteen paikkaan ja aikaan. Kun kuuntelee kierrellessään musiikkia, ei myöskään kuule ulkopuolella ajavia autoja, jotka eivät todellakaan tunnu kuuluvan tähän taianomaiseen paikkaan. Alueella on myös isot kasvihuoneet trooppisille kasveille, ja ensimmäiset näistä on avattu jo 1800-luvulla. Kuningattaren kunniaksi alueelle on tehty myös labyrintti, joka tosin tällä hetkellä oli vasta istutettu uudestaan eikä siksi ollut niin komea. Komea sen sijaan oli talo, jonka sisäseinät oli päällystetty kokonaan simpukoilla ja kävyillä. Tiedän, että jos säät vielä sallivat, tulen viettämään puistossa tunnin jos toisenkin opiskellen rauhallisessa ympäristössä.
Puutarha on paras paikka paeta kaupunkiympäristöä luontoon, joka kuitenkin mielestäni on ihmisen luonnollinen elinympäristö. Onpa aiheesta tehty väitöskirjakin ja kirjan pääpointti oli, että ihmiset voivat pahoin kaupungeissa, koska ovat vieraantuneet luonnosta. En ihmettele tätä yhtään, on niin paljon, mitä ihmiset eivät ota huomioon, tai tiedä. Astma ja monet muut sairaudet voidaan yhdistää suoraan ihmisten liian hygieeniseen elintasoon länsimaissa. Lapsi saa luonnollisesti vastustuskyvyn eri tauteja vastaan maistelemalla eri asioita pienenä, likaamalla kätensä, leikkimällä kurassa jne. Jos lapsi kasvatetaan liian hygieenisessä ympäristössä, se voi altistaa monille sairauksille tulevaisuudessa. Senpä takia jonain päivänä saatamme aamupalalla popsia likapillereitä, joissa on tarpeeksi bakteereja, multaa yms pitämään vastustuskykymme luonnollisella tasolla. Tässäkin on siis menty harhaan jo iät ja ajat. Rajansa tietenkin kaikella, selvää on, että köyhimmissä maissa elävät altistuvat lialle ihan liikaa, varsinkin ottaen huomioon heikosta ravitsemuksesta johtuvan huonon immuniteetin. En vain ymmärrä, mikä saa ihmiset vapaaehtoisesti muuttamaan järkyttäviin betonilähiöihin, keskellä keinotekoisia leikkipuistoja ja ”virkistäytymisalueita”, joissa autot ajelevat parinkymmenen metrin päästä, ja kalliisiin tuulipukuihin sonnustautuneet keski-ikäiset kulkevat sauvakävelylenkeillään. Ruuhka-Suomessa ei ole enää kovin paljon asuttuja alueita, joilla ei kuule autojen melua taustalla. Siitä on tullut osa arkipäivää, kuten tinnituksesta toisille. Toiset eivät edes osaa nukkua, jos on liian hiljaista, toisin sanoen jos ei taustalla ajele autoja läpi yön.
Toistaiseksi ainoa paikka, jossa olen liikenteen melua paennut, on oma mökkini Ylä-Karjalassa. Sitäkään ei aluksi tullut ajatelleeksi, sitten huomasi että tässä on jotain erikoista, ja lopulta huomasi sen täydellisen hiljaisuuden, joka ympärillä vallitsi. Tyynenä kesäpäivänä kuului vain heinäsirkkojen siritys, lampaiden määkiminen kaukaisella pellolla, vienon tuulen ääni ympäröivässä metsässä. Ei mitään ääniä tästä ajasta, tästä olevinaan niin sivistyneestä ja kehittyneestä vuosituhannesta. Miten sellaisessa hiljaisuudessa pystyisi stressaamaan mistään arkisesta? Jatkuvasti rassaava korvamato on poissa. Valitettavasti nämä alueetkin alkavat olla poissa. Kaiholla mietin tätä täydellistä hiljaisuutta samalla kun kuulen kuorma-auton ajavan katua pitkin, ja jatkuvan liikennevirran valuvan keskustasta poispäin. Rakastan kaupunkeja, mutta rakastan myös sitä, että niistä pääsee joskus pois. Edes puistoon, kulkemaan savista polkua, joka ei tunnu luonnottoman kovalta kuten asvaltti, korkeiden puiden varjoon, jossa ilmakin on raittiimpi, seuraamaan vilkkaan puron juoksua mereen. Kävin eilen juoksemassa tällaista polkua pitkin. Luonto lataa hetkessä akut, jättää kaipauksen. Tämän kaipauksen vangitsen valokuviini, se on motiivini, luonto puhuttelee minua. Silloin minun ei tarvitse kuulua tähän aikaan ja paikkaan, minulla ei ole velvollisuuksia, ei koulujuttuja murehdittava. Minun tarvitsee vain kuunnella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti