Kävin eilen hakemassa järkkärini toiselta asunnolta, jossa siis satunnaista rojua lojuu vielä tämän viikon. Olipa kiva päästä kuvailemaan, tosin ajattelin käydä tässä lähiympäristössä vähän aurinkoisempana päivänä kuvaamassa enemmänkin, nyt vaan laiskana kuvailin ikkunasta. Esseitäkin pitäisi muka tehdä, ehkä ensimmäisen saisin vielä tänä iltana loppuun, niin haluan uskotella itselleni!
Kaksi viimeistä kuvaa on otettu aiemmin tällä viikolla, harmittaa kun tuossa yöllisellä reissulla ei ollut järkkäri mukana, tosin en ehkä Meadowsin läpi sen kanssa lähtisikään, paitsi jos olisin valmis käyttämään sitä tarvittaessa lyömäaseena. Siistin surrealistinen tunnelma vain oli kun usvaa leijui kaikkialla ja oli hiljaista. Kuten myös tänä aamuna kun heräsin ihan liian aikaisin ja kävin ruokaostoksilla, pilvet leijuivat tosi matalalla ja ilma oli kostea mutta lämmin, linnut lauloivat ja oli tosi hiljaista. Ihan kuin olisi ollut kokonaan eri kaupungissa. Mistä tulikin mieleeni, että johonkin tekisi mieli päästä! Ehkä palkitsen itseni tämän kuun lopussa kun esseet on palautettu, en tiedä. Yksi pitkään suosikkeihini kuulunut yhtye julkaisi pari viikkoa sitten uuden levyn ja keikkailee nyt ympäri Eurooppaa, yllättäen ei taida Skotlannista pahemmin kysyntää löytyä jazz-musiikille joten toistaiseksi Liverpool oli lähin jossa Portico Quartet esiintyy, luulenpa että sinne voisi lähteä ihan vain sen takia, ja mikäs tässä muutenkaan Britanniaa kierrellessä. Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ja jaksetaanhan taas seuraavaan viikonloppuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti