maanantai 13. helmikuuta 2012

Ei onnistu

Essee on ollut jumittuneena samaan kohtaan käytännössä kolme päivää. Toisin sanoen se on lähes valmis, kunhan jaksaisin siirtää tekstin vihkosta koneelle. En näköjään jaksa tänäänkään! :) Jotain kehittävää sentään, olen sisustellut huonetta ja ostinpa lopulta uuden päiväpeitonkin. Iltapäivällä oli tunti toisella kampuksella ja myöhästyin taitavasti linkusta muutaman minuutin, eikun rivakkaa kävelyä vaan. Pakko oli mennä kun tämän ryhmän paikallaoloa seurataan, olin lopulta vartin myöhässä mutta ketään ei onneksi kiinnostanut. 


Tuli tuo meme välittömästi mieleen, olisikin ollut yhtä helppoa tänään. 


Voi matikkaa matikkaa. Onko siitä nyt 2,5 vuotta kun kirjoitin matikan lukiossa, ja toivoin pyhästi että se siitä sitten. Tuo 'vähäkin algebra' on liikaa!


Iloisempiin aiheisiin! Tänään oli minulle virallisesti ensimmäinen kevätpäivä, koska laitoin kesätakin päälle ja kuljin ilman hanskoja ja pipoa. Skotit on tätä harrastaneet kyllä koko talven, ja katsoneet naureskellen kun kuljen talvitakissa. Nyt kun sääennustus lupaa kymmentä astetta ja ylikin seuraaviksi päiviksi, uskaltaa ehkä jo fiilistellä että kevät tulee! Normaalisti tältä tuntuu jossain huhtikuun lopulla, kun on ensimmäinen lämmin ja aurinkoinen päivä, hiekkaa aurataan pois teiltä ja lumikasat värjöttelee varjoissa ja odottelee sulamistaan, pölyä leijuu ilmassa ja tuntuu siltä, että taas yhdestä talvesta selvittiin. Ruohokin on täällä vihreää koko talven, joten siitäkin piste keväälle. Kohtahan se kesä jo taas on. Tietäisi vielä, mistä itsensä kesällä löytää!

2 kommenttia:

  1. Tutun kuuloista esseen välttelyä :D Olen muuten onnistunut vetämään koko talven pelkällä syys/kevät takilla, hanskat mulla tosin on melkein aina matkassa (jos lämpötila on alle 15C).

    VastaaPoista
  2. huhhuh! onhan tämä tietty tosi leuto talvi, mutta suomalaisena on niin vaikee tottua ajatukseen että talvella ei tarvi talvitakkia :D kunhan on joku joka pitää tuulta, tänäänkin olisi oikein mukavan lämmin päivä jos ei tuulis noin lujaa.

    VastaaPoista