Tämän päivän tunnit olivat nopeasti pois alta, ja sen jälkeen vietin todella hauskan iltapäivän. 5 tuntia vierähti mm. kahvilassa, syömässä ja pääsääntöisesti kävellen. En arvannut, että kaupungilla hengailu venähtäisi niin pitkäksi, joten en älynnyt ottaa kameraani mukaani. Kotimatkalla aurinko oli juuri laskemassa ja valaistus oli täydellinen. Kaupunki on kauneimmillaan, kun aurinko on juuri laskenut, muttei ole silti pimeää. Tässä (surkealla) kännykkäkameralla otettuja kuvia:
Olin ajatellut illalla suunnata Bongoon tanssahtamaan dupstepin ja junglen tahtiin mutta eiköhän jalat ole tänään saaneet jo oman osansa. Sitä paitsi niitä pitää säästää perjantaille, koska silloin Cabaret Voltairessa esiintyy yks Britannian parhaista d'n'b artisteista, High Contrast, ja on luultavasti ihan leppoisat kekkerit luvassa. Halvaksi tulee kun ei tarvitse lähteä isoille areenoille katsomaan mitään superbändejä, riittää kun maksaa muutaman punnan sisäänpääsystä paikalliselle klubille, haha! High Contrastin musiikissa yhdistyvät jazz ja drum and bass (genren nimi on liquid) eli käytännössä kaksi minulle hyvin rakasta musiikkityyliä. Se ei ole ollenkaan niin aggressiivista kuin tavallinen d'n'b, sopii loistavasti myös rentoutumiseen. Luonnollisesti DJ-setissä on sitten vähän raskaampia miksauksia. Leppoisan biisin saattelemana huippua keskiviikkoiltaa kaikille, minä vetäydyn jo fiilistelemään huomista vapaapäivääni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti