maanantai 2. huhtikuuta 2012
Absolutely free
Sen on pakko johtua säästä, että on veto näin poissa. Ei täällä koskaan ole näin paksusti pilviä. Mulla oli kaks mantsan practicalia viimeistelemättä, johtuen siitä ettei viime viikolla sisällä oleminen pahemmin kiinnostanut. No, deadline on keskiviikkona joten tänä aamuna raahauduin niitä sitten tekemään, urheana tarkoituksena tehdä molemmat aamupäivällä ennen kuin palaan tekemään lounasta. Sain vaivoin toisen tehtyä, sillä silmäluomet olivat lyijyä ja ilmassa leijui taatusti vieno kloroformin tuoksu. Päässä löi tyhjää ja tuntui, että tehtävät voisivat yhtä hyvin olla swahiliksi. Suuntasin kotiin ryystämään _paljon_kahvia, vaikka normaalisti en juo ollenkaan, käytiin kämppisten kanssa vielä pitkät ja syvälliset keskustelutkin siinä välissä ja lopulta monen monta tuntia myöhemmin suuntasin takaisin mantsan rakennusten tietsikkalabraan. Sain viimeisteltyä toisenkin tehtäväni, ja lähdin ulos. Enkä päässyt. Ovet olivat jo lukossa, enkä muistanut opiskelijakorttini PIN-koodia jota olisi tarvinnut ovien aukaisuun. En ole koskaan ollut siellä niin myöhään enkä edes tiennyt mistä sieltä kuuluu lähteä tähän aikaan. Väsyneissä aivoissa surrasi jo kaikenlaista iltapäivälehden otsikkoa vanhaan yliopistorakennukseen eksyneestä ja sinne nääntyneestä fuksista, kunnes joku muu lopulta halusi ulos ja pääsin siinä samalla.
Huomenna menen kaverin kanssa johonkin kaupunkiin Glasgown eteläpuolelle, matkan tarkoitus on meille molemmille täysi mysteeri. Kuulemma hänen mummonsa on syntynyt siellä. En ymmärrä tämän kaiken funktiota yhtään missään konseptissa, mutta paikka vaikuttaa ihan ookoolta joten mikä ettei. Tosin sää huomenna ei vaikuta yhtään ookoolta. It's gonna be fun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aina hyvä syy reissulle, että joku on syntyny siellä!
VastaaPoista