Sää Edissä oli toivotunlainen eli lämmin! Puissakin on jo lehdet ja Meadowsin nurtsi oli vastaleikattu ja tuoksui kesäiselle. Illaksi rastojentekijä Antoinen oli luvannut tulla kaverinsa Vladin kanssa takuttamaan mun hiukset, lopultakin kaiken säätämisen jälkeen! Tosin kun hän oikein välttämättä halusi tulla tekemään ne ilmaiseksi ja säästin monta monta sataa tällä järjestelyllä, niin mitäpä valittamaan kun oikeasti tykkäsin kuitenkin!
Hiukset siis alettiin ensin laittamaan ponnareille ja sitten 'tupeerattiin' tosi rajusti semmoseksi karvapalloksi, jota sitten käsiteltiin pienellä virkkuukoukulla, jotta hius lähtee tiivistymään.
Siitä lähdettiin! |
Kaikkien mielestä näytin tosi söpöltä -.-' |
Kaiken kaikkiaan suoritus kesti vähän vajaan seitsemän tuntia, mutta aika kului kyllä todella nopeasti hauskaa musaa kuunnellessa, hyvää läppää heittäessä ja myöhemmin vielä leffoja katsellessa. Takutus teki kyllä aika perkeleen kipeää, ja nämä kuulemma näyttävät seuraavat 1-6kk tosi hauskalta ja kutistuvat 10-70% ennen kuin alkavat kasvaa. Toivottavasti kuulun tuohon ryhmään jolla ei juuri kutistu, muuten näytän tosi hauskalta, edessä olevat sojottaa jo hauskasti joka suuntaan. Onneksi mun hiukset myös kasvaa monta senttiä kuussa, se neutraloi kutistumista aika tehokkaasti.
Vaan eikö meillä ollut hauskaa! Antoine sano että tykkää pitää kaikki kännissä tekemänsä lupaukset koska siitä yleensä seuraa randomeita tilanteita. Ei aavistustakaan, mitä videolla tapahtuu, mutta siitä saa hyvän käsityksen koko illasta ja siitä miten oudon hauskaa meillä oli. Blogger ei anna ladata videota HD:nä joten valitettavasti ei auta kuin kärsiä heikommasta laadusta, tosin kun laittaa koko näytölle niin kyllähän tuota katsoo. Antoinella itsellään on ollut rastat yli vuoden, ja ne on kyllä jäätävän tyylikkäät, vaikka hänkin kuulemma oli aluksi 'that kid with strange hair', koska hänen rastansa kutistuivat hyvän matkaa.
Siinä ollaan jo melkein valmista, taitaa olla leffan katsominen kesken tässä vaiheessa, Vladia jo vähän nukuttaa kun venähti niin myöhään. |
Nyt ne on sitten valmiit, fiilis on hyvä. Tämä on yks niitä asioita, joiden toteuttamista ei kannata aina vain siirtää ja siirtää, koska muuten sitä ei tule koskaan tehtyä. Täysin valmis hyvä kuva minusta ei ehdi tähän postaukseen, koska kyseistä kuvaa ei vielä ole olemassa. Jostain syystä heräsin tosi aikaisin ja näytän todella turvonneelta ja väsyneeltä silmäpussieni kanssa, katsotaanhan kävelylenkin jälkeen josko silmät lakkais seisomasta päässä.
Nyt ne sitten tulivat. Siistiä. :)
VastaaPoistatotta, vihdoin ja viimein! :)
VastaaPoista