Kesä 2012

I'm back! Tosi villiä olla takaisin Edissä _neljän_ kuukauden jälkeen. En oikeastaan tiedä mistä aloittaa, joten ehkä pitäisi keriä tässä postauksessa auki kesän tapahtumat runsaan kuvasaaliin kera ja piakkoin voisin esitellä uutta kämppääni, oma huoneeni ei tosin ole esittelykunnossa vielä muutamaan päivään, joten sitä voin hehkuttaa sitten vähän myöhemmin.

 Tänä kesänä reissasin paljon Suomessa näkemässä kavereita ja tutustumassa uusiin, ’kotiseutumatkailukin’ oli mielettömän mukavaa, Suomessakin on vielä paljon näkemättä, ja kesällähän siellä on todella kaunistakin. Varsinkin Helsingin reissu jäi mieleen ja tuli todella hyvään saumaan, alkukesästä kun ahdistuskertoimet olivat ihan taivaissa.

Vaelsin 55 kilometriä yksin Lapissa kahdessa vuorokaudessa, se reissu oli luultavasti fyysisen raskautensa takia äärettömän raskas myös henkisesti, kaiken kaikkiaan puhdistava kokemus.

Suomessa viettämästäni kahdesta ja puolesta kuukaudesta olin töissä kuusi viikkoa, mikä ihmetyttää todella suuresti näin jälkeenpäin. Rahat kuitenkin tulivat tarpeeseen, sillä vietin koko elokuun reppureissaillen yksin Euroopassa, ja kuukaudessa ehdin näkemään 13 maata, 30 kaupunkia, pysähtymään viideksi päiväksi Ozora-festareille Unkarissa, tapaamaan yli sata ihmistä ja nukkumaan seitsemän yötä lentokentillä. Aivan uskomaton reissu, ja jos kuukaudessa jotain oppii niin luottamaan itseensä, kuuntelemaan sydäntään nauttimaan elämästä!

Varsinkin Ozorasta sanoisin sen verran, että tietyllä tasolla elämäni muuttui pysyvästi sieltä lähdettyäni. Viisi päivää rauhaa, rakkautta ja välittämistä, ääretöntä epäitsekkyyttä ja huomaavaisuutta, avoimia ja puheliaita, ennakkoluulottomia ihmisiä. Ennen kaikkea minulle oli tärkeä nähdä todella paljon 'itsensä näköisiä' ihmisiä, joilla on oma juttu ja jota he rohkeasti seuraavat. Kaiken kaikkiaan jokainen kuukauden aikana tapaamani ihminen oli tärkeä, ja jätti jollain tavalla jälkensä minuun ja ajattelutapaani. Juuri sitä rakastan matkustamisessa: et voi tietää millainen ihminen olet palatessasi, koska et voi tietää ennalta millaisia ihmisiä tapaat ja millaisiin tilanteisiin joudut. On epätodennäköistä, että enää koskaan tapaisin montaakaan näistä ihmisistä, mutta haluan ajatella, että ehkä minullakin oli jotain vaikutusta heidän elämäänsä. Bulgarialainen Kristian tiivisti asian todella hyvin avauduttuaan ensin huolella elämästään: 'it's so good that we met. We are never going to meet again, so I can speak to you about everything, and it makes me feel so much better.' On hienoa huomata, miten jokainen ihmiselämä on uniikki, ja miten paljon yhteistä meissä kaikissa siitä huolimatta on, ja miten joudumme kamppailemaan samojen ongelmien kanssa. Opin lähestymään ihmisiä todella ennakkoluulottomasti, joskus aloittaen keskustelun kysymällä 'so what's your story?' ja esittämällä todella henkilökohtaisia kysymyksiä kuten 'are you happy?', ja ehkä juuri avoimen asenteeni takia pääsin syvälle ihmisten elämään ja ajattelumaailmaan, ja jokaisen keskustelun jälkeen minulla oli olo, että olen saanut jotain, ja antanut jotain itsestäni vaihdossa. Olipa kyseessä sitten italialainen valokuvaajatyttö, joka oli katkaissut välit vanhempiinsa vuodeksi, koska nämä eivät hyväksyneet hänen elämäntapaansa, tai barcelonalainen leffaohjaajaopiskelija joka oli liftannut kolme viikkoa Euroopan halki, tai pariisilainen taiteilijapoika joka oli tullut Firenzeen hakemaan inspiraatiota, tai sveitsiläinen nuori mies jonka isä oli juuri kuolemaisillaan, tai puolalainen mies, joka oli ollut kolme vuotta kodittomana Amsterdamissa nukkuen talojen katoilla, huomasin näissä kaikissa ihmisissä paljon yhteistä. Kaikkia yhdisti halu elää, tavoitella onnea, uskoa huomiseen, oppia itsestään ja elämästä, löytää voimaa uskoa itseensä. Oli niitä, joilta puuttui rohkeus uskoa itseensä - heitä minä autoin parhaani mukaan - ja oli niitä jotka olivat jo löytäneet oman tiensä ja kulkivat sitä muista välittämättä, ja heiltä minä yritin oppia jotain.

näkymä keittiön ikkunasta. :)

Kesä 2012 oli elämäni paras kesä, kohtasin lopulta itseni ja suurimman pelkoni, yksin olemisen pelon, jota olin juossut pakoon iät ja ajat. Kun joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle tietyissä olosuhteissa, murtuminen ei ole vaihtoehto, ja pian huomaakin, ettei tässä mitään hätää ole ollutkaan, kaikki menee oikein hyvin kun luottaa itseensä. Kesä 2012 oli ennen kaikkea rakkauden, uskaltamisen ja ymmärtämisen kesä. Nyt tuntuu mahtavalta olla takaisin Edinburghissa. Kaupunki tuntuu tutulta, mutta sitä tarkastelee uusin silmin. Minulla ei ole mitään tietoa, millaisessa elämäntilanteessa olen palatessani joululomalle Suomeen kolmen kuukauden päästä, mutta tiedän, että palaan onnellisena.

P.S. toivottavasti edes joku palaa seuraamaan tätä blogia näin pitkän hiljaisuuden jälkeen! :) hyvää alkavaa syksyä kaikille!