deadmau5 ja oman tiensä löytäminen

Luulen, että olen kerran jos toisenkin sanonut nuorista tai muuten vain kovan työn jälkeen kuuluisuuteen päässeistä musiikintekijöistä. Ymmärrettävistä syistä he kaikki ovat todella inspiroivia, ja monia heistä olen seurannut jo ennen suosion räjähtämistä. Yksi heistä on deadmau5, joka julkaisi uusimman albuminsa toissapäivänä.

Hän on 'jo' 31-vuotias, mikä on tavallaan poikkeuksellista ottaen huomioon, että monet muut vasta pinnalle nousseet ovat ikäluokkaa -94-90. Hänelle sanottiin viisi vuotta sitten, että hänen aikansa on jo mennyt eikä hän enää kykene saavuttamaan unelmiaan musiikin saralla. Viisi vuotta myöhemmin hänet on rankattu maailman viiden parhaan DJ:n joukkoon ja hän on itse osallistunut ohjelman kirjoittamiseen jolla hän ei pelkästään soita musiikkia vaan samalla myös luo sitä.

Hänellä on myös äärettömän suloinen kissa nimeltään Meowingtons, joka esiintyy monessakin yhteydessä (myös levyn kannessa).

Ei, en omista epämääräistä deadmau5-roinaa enkä ole mikään superfani joka tässä nyt ihkuttaa idoliaan. Kuten sanoin jo aiemmin, myönnän, että hänen kaltaisensa ihmiset inspiroivat minua suuresti, riippumatta siitä mitä he tekevät, olivatpa he sitten menestyneitä mistä syystä tahansa. Minulle tosin rahalla eikä menestyksellä ole väliä (eikä muuten monille näistäkään ihmisistä), mutta se että saa tehdä täysin omaa poikkeavaa juttuaan ja olla täysin oma itsensä ja olla hyvä siinä, se minua kiinnostaa. Taisinpa syksyn ekassa postauksessakin mainita, miten tärkeää Ozorassa oli törmätä ihmisiin, jotka selkeästi tekivät omaa juttuaan ja olivat siinä jo pitkällä, suvusta tai lähipiiristä kun ei löydy minkäänlaista esimerkkiä.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Miten niihin unelmiinsa oikein päästään? Miten minulla riittää luottamusta uskoa itseeni? Viime päivinä on tullut painittua tällaisten kysymysten kanssa, enkä todellakaan tiedä vastauksia. Yritän tehdä kuten hyvältä tuntuu, mutta mistä minä tiedän viekö se minua loppujen lopuksi yhtään minnekään. Positiivinen ja elämänuskoa täynnä oleva lopetus jää nyt kirjoittamatta, koska en tiedä vastauksia kysymyksiini, ja välillä pelkään ottaa selvää. Välillä olisi hienoa, jos elämässä olisi jotain varmoja asioita, sellaisia ettei tarvitsisi miettiä, että mitä sitä vaikka viiden vuoden päästä tekee. Sitten sitä taas alkaa miettimään, että miten voisin tietää jotain sellaista, kun en tiedä yhtään millainen ihminen olen viiden vuoden päästä. Argh! Sitten sitä taas toteaa että 'fuck it' (olen katsonut paljon Skinsiä viime aikoina) ja laittaa kajareista volat kaakkoon. :) onhan tässä aikaa.