малинка

Martinin huoneen ovesta, jotain vadelmaisista homoveljeksistä tuossa puhutaan (rimmaa kivasti kuulemma bulgariaksi). Pääsenpä seuraaviksi öiksi sinne nukkumaan, koska minulle tuli eräs korealainen tyttö käymään pariksi yöksi. Tavattiin Eun-Min kanssa Frankfurtissa reilua kuukautta aiemmin, ja hän oli suunnitellut Ediin tuloa, joten sanoin jo silloin, että tule sitten kun minäkin olen täällä, ja jossain vaiheessa (avoin ihminen kun olen) sanoin, että kyllä meilläkin voi nukkua. Meillä on ylimääräinen yhden hengen sänky isoimmassa huoneessa, ja olin kuvitellut nukkuvani siinä. Tällä hetkellä meillä kuitenkin on asustellut kolmas bulgarialainen jo reilun viikon ajan, enkä todellakaan tiedä miten paljon pidempään hän meinaa meillä hiimailla. Hänellä ei ilmeisesti ole kämppää. Ei siis sillä, että haittaisi, hänkin on loistotyyppi ja Martinit tuntevat hänet entuudestaan, joten ihan luotettavakin tyyppi Ivo on. Joka tapauksessa tällä hetkellä se vähän mutkistaa asioita, kun ei olekaan sitä ylimääräistä sänkyä, ja pääsenkin ehkä nukkumaan Martinin viereen. Itse asiassa Martin kuitenkin haluaisi minut nukkumaan omaan sänkyyni, ja tästä saan kuulla vähän väliä, ylipäätään aina kun olen naisten kanssa tekemisissä. Tästä aiheesta teen ehkä joskus oman postauksen, Martinin käsitys ja suhtautuminen naisiin on kyllä stereotyyppisen itäeurooppalaista, ja ’pienistä’ näkemyseroista on tullut paljon keskustelua (hyvässä hengessä). Kunnioitan kuitenkin sitä, että Martin monesti kysyy minun mielipidettäni ja toivoo saavansa hyväksynnän jollekin, vaikka sillä ei sitten loppujen lopuksi olekaan väliä mitä mieltä olen. Toisaalta en kuitenkaan ymmärrä, miksi minulta pitää edes kysyä saako hän pettää tyttöystäväänsä? Hänen mielestään ’what happens abroad, stays abroad.’ Mitä se minulle kuuluu? Olisiko se ehkä helpompi perustella jos hänellä olisi enemmistön tuki? Toisaalta minulta kannattaa kysyä, koska en myöskään tuomitse ihmisiä. Kaikilla on syynsä toimia juuri tietyllä tavalla, ja moraali on loppupeleissä hyvin subjektiivinen asia, sellainen jota ei voi perustella kunnolla kuin vain itselleen. Tai, jos sattuu olemaan todella onnekas, niin ehkä tuntee jonkun, jolle voi puhua, ja joka ei tuomitse. No niin, punainen lanka katosi taas, aika mennä nukkumaan. Jälleen kerran hauskaa tulevaa viikkoa kaikille!

deadmau5 ja oman tiensä löytäminen

Luulen, että olen kerran jos toisenkin sanonut nuorista tai muuten vain kovan työn jälkeen kuuluisuuteen päässeistä musiikintekijöistä. Ymmärrettävistä syistä he kaikki ovat todella inspiroivia, ja monia heistä olen seurannut jo ennen suosion räjähtämistä. Yksi heistä on deadmau5, joka julkaisi uusimman albuminsa toissapäivänä.

Hän on 'jo' 31-vuotias, mikä on tavallaan poikkeuksellista ottaen huomioon, että monet muut vasta pinnalle nousseet ovat ikäluokkaa -94-90. Hänelle sanottiin viisi vuotta sitten, että hänen aikansa on jo mennyt eikä hän enää kykene saavuttamaan unelmiaan musiikin saralla. Viisi vuotta myöhemmin hänet on rankattu maailman viiden parhaan DJ:n joukkoon ja hän on itse osallistunut ohjelman kirjoittamiseen jolla hän ei pelkästään soita musiikkia vaan samalla myös luo sitä.

Hänellä on myös äärettömän suloinen kissa nimeltään Meowingtons, joka esiintyy monessakin yhteydessä (myös levyn kannessa).

Ei, en omista epämääräistä deadmau5-roinaa enkä ole mikään superfani joka tässä nyt ihkuttaa idoliaan. Kuten sanoin jo aiemmin, myönnän, että hänen kaltaisensa ihmiset inspiroivat minua suuresti, riippumatta siitä mitä he tekevät, olivatpa he sitten menestyneitä mistä syystä tahansa. Minulle tosin rahalla eikä menestyksellä ole väliä (eikä muuten monille näistäkään ihmisistä), mutta se että saa tehdä täysin omaa poikkeavaa juttuaan ja olla täysin oma itsensä ja olla hyvä siinä, se minua kiinnostaa. Taisinpa syksyn ekassa postauksessakin mainita, miten tärkeää Ozorassa oli törmätä ihmisiin, jotka selkeästi tekivät omaa juttuaan ja olivat siinä jo pitkällä, suvusta tai lähipiiristä kun ei löydy minkäänlaista esimerkkiä.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Miten niihin unelmiinsa oikein päästään? Miten minulla riittää luottamusta uskoa itseeni? Viime päivinä on tullut painittua tällaisten kysymysten kanssa, enkä todellakaan tiedä vastauksia. Yritän tehdä kuten hyvältä tuntuu, mutta mistä minä tiedän viekö se minua loppujen lopuksi yhtään minnekään. Positiivinen ja elämänuskoa täynnä oleva lopetus jää nyt kirjoittamatta, koska en tiedä vastauksia kysymyksiini, ja välillä pelkään ottaa selvää. Välillä olisi hienoa, jos elämässä olisi jotain varmoja asioita, sellaisia ettei tarvitsisi miettiä, että mitä sitä vaikka viiden vuoden päästä tekee. Sitten sitä taas alkaa miettimään, että miten voisin tietää jotain sellaista, kun en tiedä yhtään millainen ihminen olen viiden vuoden päästä. Argh! Sitten sitä taas toteaa että 'fuck it' (olen katsonut paljon Skinsiä viime aikoina) ja laittaa kajareista volat kaakkoon. :) onhan tässä aikaa.

_taas_ viikonloppu

Eka viikko tuntui melko pitkältä 'aikaisten' (sekin on aika suhteellista) aamuherätysten takia, mutta samaan aikaan meni todella nopeasti kun oli niin paljon kaikkea kivaa, tätäkin postausta olen yrittänyt väsätä perjantaista asti siinä erityisen hyvin onnistumatta. Perjantaina lopultakin tuntui siltä, että flunssakin on mennyt ohi ja pääsin pitkästä aikaa salille, ja muutenkin olo on ollut koko viikonlopun mielettömän kevyt kun ei enää portaissa hengästy kuumeilun takia eikä enää tarvi öisin herätä siihen kun ei meinaa nenän tukkoisuuden takia saada henkeä.

älä putoa kisuli

rakastan auringonlaskuja

Eilen yksi ja käytännössä ainoa suomalainen tuttu kävi kylässä ja sovittiin parikin siistiä valo- ja videokuvausproggista ensi viikolle, niistä lisää sitten kunhan on jotain valmista näytettävää. :) Mm. musavideon kuvausta kuitenkin luvassa. Hänkin sanoi, että joihinkin kämppiin mennessä tuntuu siltä kuin olisi ei-toivottu tunkeilija, mutta meidän kämpässä kaikki tulevat heti juttelemaan ja juttua riittää. Entinen kämppikseni Martin myös kävi hakemassa imurini rankassa vesisateessa entisestä kämpästämme, koska tunsi olevansa syyllinen siihen, ettei ollut älynnyt muuttaa sitä muiden kamojeni kanssa. Ihmettelen syvästi, miten kämpän uudet asukkaat ovat antaneet täysin randomin ihmisen tunkeutua kämppään ja viedä jotain suhteellisen arvokasta mennessään. Martinilla tosin edelleen on entisen kämpän (ja muidenkin entisten kämppiensä) avaimet, enkä tullut kysyneeksi, oliko kämpässä ketään kotona heidän vierailunsa aikana. Haha.

Käytävän neliömetrin kokoinen komero, joka oli täynnä päällekkäin ladottua rojua, muuntui eilen todelliseksi tilaihmeeksi kun Martin mahdutti sinne vaatekaapin ja ison hyllyn. Sillä aikaa kaikki entinen roina lojui kylpyhuoneessa, ja sitä oli oikeasti todella paljon. Nyt se kaikki kuitenkin sujahti tuonne oikein vaivattomasti, ja sain vielä omille vaatteilleni ja kengilleni säilytystilaa, joten tämäkin järjestely oli oikeastaan minua varten tehty (tosin se selvisi vasta myöhemmin, muuten olisin auttanut), ja Martin käytti siihen paljon aikaa. Bulgarialaiset ovat uskomattoman sydämellisiä ja ystävällisiä ihmisiä, he rakastavat nauramista! Minulla piti olla illaksi menoa, mutta sen peruunnuttua jäin kotiin ja kämppä täyttyi bulgarialaisista kun Martinit järkkäsivät pienimuotoiset tuparit. Itse asiassa olin ainoa ei-bulgarialainen. Jostain syystä tunsin oloni todella kotoisaksi enkä yhtään ulkopuoliseksi, minun lähelläni olevat ihmiset keskustelivat mielellään englanniksi, ja välillä joku myös kertoi minulle, mistä muut puhuvat. Ja koska briteissä ollaan, jokainen osaa englantia todella hyvin, joten sikälikin tilanne oli aivan erilainen kuin jos olisin ollut kotibileissä Bulgariassa. Yksi silmäänpistävä asia bulgarialaisissa on se, miten erilaisilta he näyttävät suhteessa toisiinsa. Väitän, että jos samaan huoneeseen kokoontuu parikymmentä suomalaista, meissä on sen verran yhdistäviä piirteitä, että pystyn kertomaan jos joukossa on joku muualta tullut. Minun silmiini kuitenkin bulgarialaiset näyttävät keskenään todella erilaisilta, joukossa olisi ihan hyvin voinut olla amerikkalaisia, italialaisia, ranskalaisia, jopa brittejä. Joten luulen, että jokainen stereotypia bulgarialaisten ulkonäöstä on jollain tasolla oikea.



Tänään olen kävellyt yhteensä varmasti alle sata metriä, sängystä keittiöön ja takaisin -periaatteella. Ajattelinkin, että jos tässä vielä pienen kävelylenkin tekisi illalla, että tulisi edes vähän liikuttua. Jälleen kerran mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Paljon (turhaa) asiaa

Nyt ollaan koko porukka kasassa kun toinenkin Martin kotiutui Bulgariasta, ja eilen hän vuokrasi auton kaverinsa kanssa tuodakseen kaikki tavarat. Itse olin samaan aikaan jossain poliittisessa väittelyssä, joka kuulosti äärettömän kiinnostavalta mutta todellisuudessa se olikin todella tylsä. Aiheena oli Iranin ydinohjelma ja kaikkien piti valita maa, jota edustaa ja vetää sitä roolia sen maan näkökulmasta, ja ilmeisesti se simuloi YK:n yleisneuvoston kokousta. Iso osa äänessä olijoista oli brittiläistä yläluokkaa, puvut päällä ja röyhkeällä asenteella. Puheenvuorojen oli tarkoitus olla vitsikkäitä mutta 'vitsit' olivat niin high brow että minulta ne valitettavasti menivät ohi. Livahdin siis kotiin, ja heti alaovella odotti valtava kasa tavaraa, jotka Martin oli kipannut sinne. Suureksi yllätyksekseni siinä olivat loputkin minun tavaroistani, mm. tulostin ja soundsystem, joita en odottanut enää koskaan näkeväni. Toinen Martin oli ostanut Tescon omenapiirakan jääkaappiin ja halusi meidän syövän sen porukalla illalla, 'and i don't want to hear any objections'. Raahasin siis kajarit keittiöön ja kuunneltiin vanhaa rockmusaa ja hengailtiin samalla kun syötiin sitä omenapiirakkaa. Martin on vasta löytänyt jonkun sovelluksen puhelimeen joka skannaa tuotteiden viivakoodit ja näyttää kalorimäärät, ja hän on aika maanisen innoissaan tästä sovelluksesta. En ehkä olisi halunnut tietää, että syömässäni piirakanpalasessa oli 600 kaloria.

Koska omistan kolmenkympin kajarit ja subbarin, korkeat äänet toistuvat todella huonosti ja se oli ärsyttänyt siitä asti kun ne ostin. Eilen löysin Spotifyyn asennettavan sovelluksen Equalify, joka näyttää tältä:

Siinä voi siis manuaalisesti säätää äänikäyrää, tai valita valmiista asetuksista itselleen sopivan. Ohjelma on tietenkin myös ilmainen ja vasempaan yläreunaan pitäisi heti asennuksen jälkeen ilmestyä EQ ja tätä klikkaamalla ohjelma alkaa toimimaan, joten vink vink jos joku haluaa parantaa kuuntelukokemustaan! 

Ilmeisesti kuukauden Euroopan-reissu oli näille housuille liikaa, ne olivat alkaneet repeilemään jo sieltä sun täältä, mutta toissapäivänä kumartuessa toinen lahje repesi käytännössä puoliksi irti. Kyseessä olivat lempihousuni, joihin on myös ommeltu salatasku esim rahan jemmaamiseen, joten sääli on heittää nämä menemäänkään. Ajattelin, että ehkä vielä klubatessa pystyn näitä housuja käyttämään, enkä edes erotu joukosta klubeilla, joissa tykkään käydä, ja jotka ovat muutenkin vähän 'rouheampia'. Salatasku paljastui sen verran käteväksi reissun aikana, että öisin täällä liikkuessa pidän mieluiten rahani siellä, enkä taskuissa. Lompakkoa en koskaan edes ota mukaan. Päivänvalossa tarkastelua housuni eivät ehkä kuitenkaan kestä, joten uudethan minun oli ostettava. En ole erityisen hyvä shoppailija, ja vältän kauppoja parhaani mukaan, koska vaatemakuni on auttamattoman kallis. Shoppailuun Edinburgh on kuitenkin oikein loistava, ja kävelin vain Princes Streetiä päästä päähän ja pysähdyin joka kaupassa, kunnes löysin etsimäni housut. Juuri tällaisia housuja löytyy kyllä jokaisesta kaupasta, joka miestenvaatteita myy, ja parissa ensimmäisessä olikin ihan OK-näköisiä housuja parillakympillä. Ehkä kolmannessa kaupassa näin upeat maitokahvin ruskeat farkut, jotka paljastuivatkin Dieselin farkuiksi, hintaa £120. Valitettavasti näin käy joka kerta, ja sen jälkeen alkaa mahdollisimman samanlaisen mutta huomattavasti halvemman kopion etsintä. Uskomatonta kyllä, löysin hyvin samankaltaiset farkut neljälläkympillä muutamaa liikettä myöhemmin, ja vaikka nekin olivat tuplasti kalliimmat kuin monet aiemmin katsomistani, jouduin silti ostamaan ne, koska niissä oli 'sitä jotain'. 

Tänään alan myös lopultakin parantua inhottavan sitkeästä flunssasta, jonka aikana minulla luultavasti myös oli kuumetta, ainakin lihaskivusta ja voimattomuuden tunteesta päätellen. Kuumeen mittaamisesta ei kuitenkaan olisi ollut mitään hyötyä, kouluun kun kuitenkin on raahauduttava. Neljä kuudesta viikon luennostani on aamuyhdeksältä, enkä oikeastaan edes käsitä miten se on mahdollista. Huomenna on viikon ainoa myöhäinen herätys, ja aion todellakin nauttia siitä. 

Uusi koti

Tämän vuoden asun siis kahden bulgarialaisen Martinin kanssa, jotka onneksi molemmat ovat erittäin mukavia. Toista Martinia en ollut tavannut koskaan aiemmin, ja hän muutti tähän kämppään edes näkemättä kuvia etukäteen, ja asusteli viikon itsekseen ennen kuin minä saavuin tänne. Muutamassa päivässä on ehditty tutustumaan jo tosi hyvin ja onneksi Martin on mukava ja ennen kaikkea siisti, haluaa pitää keittiön puhtaana ja siivoaa jälkensä heti ruoanlaiton jälkeen yms. Tänään sain apua kun muutin huoneeni järjestystä, jotta sain tilaa kirjoituspöydälle, jonka varastin toisen Martinin valtavasta huoneesta (siellä oli kaksi), ja purkaessani tavaroita Martin lauleskeli keittiössä Pearl Jamin tahtiin. Tavaraahan minulla on se about 100 kiloa, ja huoneeni näyttäisi olevan alle kymmenen neliötä. Tältä se nyt kuitenkin näyttää (osa tavarasta on vielä purkamatta tosin):

Kuten kuvista näkyy, vapaata lattiatilaa ei varmasti ole paria neliötä enempää, mutta siitä huolimatta huone on kiva, koska sinne paistaa aurinko aamupäivästä alkuiltaan, ja viimeiset säteet lämmittävät mukavasti kun tässä sängyllä istuskelee tai makoilee. Pieni huone lämpenee muutenkin todella nopeasti, ja siitä tulee olemaan talvella hyötyä. En muutenkaan koe tarvitsevani äärettömän paljon tilaa, ja jostain syystä tiesin heti huoneen nähdessäni, että haluan asua tässä, vaikka muut kaksi huonetta ovat huomattavasti isompia. 

Eilen kävin vain kävelemässä ympäriinsä oikeastaan kahteen otteeseen, ensin aamupäivällä ja myöhemmin vielä illalla. Kaipa sitä asuu oikeassa paikassa, kun tekee mieli lähteä lenkille ihan vain siitä ilosta, että näkee kaupunkia ja voi ihastella kaikkia asioita, joita rakastaa täällä. Huomenna koulu sitten alkaa, ja napotan luentosalissa virkeänä kello yhdeksältä. Onhan tätä odotettu, ja kaikki asiat näyttävät järjestyneen taas kerran, sain mm. kaikki ne kurssit mitkä halusinkin, vaikka eri tiedekunnan kursseille voi olla vaikea päästä, koska ensisijaisesti sinne valitaan kaikki sen tiedekunnan opiskelijat, sitten vaihtarit ja viimeisenä muiden tiedekuntien opiskelijat. Kursseista lisää myöhemmin, niiden innoittamana varmaan tulen kirjoittamaan yhden jos toisenkin kantaa ottavan postauksen. Mutta nyt iltapalalle ja nukkumaan, hyvää alkavaa koulu/työviikkoa!

Kesä 2012

I'm back! Tosi villiä olla takaisin Edissä _neljän_ kuukauden jälkeen. En oikeastaan tiedä mistä aloittaa, joten ehkä pitäisi keriä tässä postauksessa auki kesän tapahtumat runsaan kuvasaaliin kera ja piakkoin voisin esitellä uutta kämppääni, oma huoneeni ei tosin ole esittelykunnossa vielä muutamaan päivään, joten sitä voin hehkuttaa sitten vähän myöhemmin.

 Tänä kesänä reissasin paljon Suomessa näkemässä kavereita ja tutustumassa uusiin, ’kotiseutumatkailukin’ oli mielettömän mukavaa, Suomessakin on vielä paljon näkemättä, ja kesällähän siellä on todella kaunistakin. Varsinkin Helsingin reissu jäi mieleen ja tuli todella hyvään saumaan, alkukesästä kun ahdistuskertoimet olivat ihan taivaissa.

Vaelsin 55 kilometriä yksin Lapissa kahdessa vuorokaudessa, se reissu oli luultavasti fyysisen raskautensa takia äärettömän raskas myös henkisesti, kaiken kaikkiaan puhdistava kokemus.

Suomessa viettämästäni kahdesta ja puolesta kuukaudesta olin töissä kuusi viikkoa, mikä ihmetyttää todella suuresti näin jälkeenpäin. Rahat kuitenkin tulivat tarpeeseen, sillä vietin koko elokuun reppureissaillen yksin Euroopassa, ja kuukaudessa ehdin näkemään 13 maata, 30 kaupunkia, pysähtymään viideksi päiväksi Ozora-festareille Unkarissa, tapaamaan yli sata ihmistä ja nukkumaan seitsemän yötä lentokentillä. Aivan uskomaton reissu, ja jos kuukaudessa jotain oppii niin luottamaan itseensä, kuuntelemaan sydäntään nauttimaan elämästä!

Varsinkin Ozorasta sanoisin sen verran, että tietyllä tasolla elämäni muuttui pysyvästi sieltä lähdettyäni. Viisi päivää rauhaa, rakkautta ja välittämistä, ääretöntä epäitsekkyyttä ja huomaavaisuutta, avoimia ja puheliaita, ennakkoluulottomia ihmisiä. Ennen kaikkea minulle oli tärkeä nähdä todella paljon 'itsensä näköisiä' ihmisiä, joilla on oma juttu ja jota he rohkeasti seuraavat. Kaiken kaikkiaan jokainen kuukauden aikana tapaamani ihminen oli tärkeä, ja jätti jollain tavalla jälkensä minuun ja ajattelutapaani. Juuri sitä rakastan matkustamisessa: et voi tietää millainen ihminen olet palatessasi, koska et voi tietää ennalta millaisia ihmisiä tapaat ja millaisiin tilanteisiin joudut. On epätodennäköistä, että enää koskaan tapaisin montaakaan näistä ihmisistä, mutta haluan ajatella, että ehkä minullakin oli jotain vaikutusta heidän elämäänsä. Bulgarialainen Kristian tiivisti asian todella hyvin avauduttuaan ensin huolella elämästään: 'it's so good that we met. We are never going to meet again, so I can speak to you about everything, and it makes me feel so much better.' On hienoa huomata, miten jokainen ihmiselämä on uniikki, ja miten paljon yhteistä meissä kaikissa siitä huolimatta on, ja miten joudumme kamppailemaan samojen ongelmien kanssa. Opin lähestymään ihmisiä todella ennakkoluulottomasti, joskus aloittaen keskustelun kysymällä 'so what's your story?' ja esittämällä todella henkilökohtaisia kysymyksiä kuten 'are you happy?', ja ehkä juuri avoimen asenteeni takia pääsin syvälle ihmisten elämään ja ajattelumaailmaan, ja jokaisen keskustelun jälkeen minulla oli olo, että olen saanut jotain, ja antanut jotain itsestäni vaihdossa. Olipa kyseessä sitten italialainen valokuvaajatyttö, joka oli katkaissut välit vanhempiinsa vuodeksi, koska nämä eivät hyväksyneet hänen elämäntapaansa, tai barcelonalainen leffaohjaajaopiskelija joka oli liftannut kolme viikkoa Euroopan halki, tai pariisilainen taiteilijapoika joka oli tullut Firenzeen hakemaan inspiraatiota, tai sveitsiläinen nuori mies jonka isä oli juuri kuolemaisillaan, tai puolalainen mies, joka oli ollut kolme vuotta kodittomana Amsterdamissa nukkuen talojen katoilla, huomasin näissä kaikissa ihmisissä paljon yhteistä. Kaikkia yhdisti halu elää, tavoitella onnea, uskoa huomiseen, oppia itsestään ja elämästä, löytää voimaa uskoa itseensä. Oli niitä, joilta puuttui rohkeus uskoa itseensä - heitä minä autoin parhaani mukaan - ja oli niitä jotka olivat jo löytäneet oman tiensä ja kulkivat sitä muista välittämättä, ja heiltä minä yritin oppia jotain.

näkymä keittiön ikkunasta. :)

Kesä 2012 oli elämäni paras kesä, kohtasin lopulta itseni ja suurimman pelkoni, yksin olemisen pelon, jota olin juossut pakoon iät ja ajat. Kun joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle tietyissä olosuhteissa, murtuminen ei ole vaihtoehto, ja pian huomaakin, ettei tässä mitään hätää ole ollutkaan, kaikki menee oikein hyvin kun luottaa itseensä. Kesä 2012 oli ennen kaikkea rakkauden, uskaltamisen ja ymmärtämisen kesä. Nyt tuntuu mahtavalta olla takaisin Edinburghissa. Kaupunki tuntuu tutulta, mutta sitä tarkastelee uusin silmin. Minulla ei ole mitään tietoa, millaisessa elämäntilanteessa olen palatessani joululomalle Suomeen kolmen kuukauden päästä, mutta tiedän, että palaan onnellisena.

P.S. toivottavasti edes joku palaa seuraamaan tätä blogia näin pitkän hiljaisuuden jälkeen! :) hyvää alkavaa syksyä kaikille!