Mutta vaikka niistä pidetään huolta ja niillä on hyvä elinympäristö, suurin osa eläimistä näytti surullisilta. Ja simpanssien näkeminen häkissä teki minut todella surulliseksi. Laji, joka on meille todella läheistä sukua, teljettynä häkkiin ihmisten töllisteltäväksi. Laji, joka käyttää työkaluja, kasveja lääkkeiksi ja joka on todella kehittynyt sosiaalisessa kanssakäymisessä. Laji, joka on täysin ihmisen armoilla. Kuten kaikki muutkin. Tässä "lempiotos" tältä päivältä:
Siinä simpanssi nauttii olostaan häkissä, ilman piilopaikkaa. Tässä muutamia muita, jotka tekivät minut surulliseksi:
Olisin minäkin surullinen. Ei pelkkä hyvä huolenpito riitä. Jokaisella elävällä olennolla tulisi olla oikeus edes yhteen asiaan. Vapauteen. Kotka haluaa nousta lentoon, sillä taivaalla se on kotonaan. Leopardi haluaa painaa tassunsa sademetsän lehtipeitteeseen, kadota yöhön. Kotka on osa taivasta, leopardi osa sademetsän yötä. Ei ihmiseltäkään saa riistää vapautta kuulua sinne minne tuntee kuuluvansa.
Mielettömän upeita valokuvia! :) Itse tykkään todella paljon eläintarhoista, koska niissä näkee eläimiä, mutta kyllähän se silti hieman pahalta tuntuu katsella esimerkiksi jääkarhua, joka stressaantuneen oloisena kävelee edestakaisin häkissä ja uudelleen ja uudelleen.
VastaaPoistaKiitokset! Tykkään kyllä eläintarhoista, onhan niissä hyvinä puolina esimerkiksi se, että siellä hoidetaan loukkaantuneita eläimiä ja pidetään monia uhanalaisia lajeja tavallaan turvassa. Ja tietenkin on jännää nähdä livenä kaikkia eläimiä. Ainahan sen jääkarhun on nähnyt ravaamassa edestakaisin mutta ei sitä oo sillä tavalla niin suuresti ajatellu aiemmin. ^^ kriittisyys kaikkea kohtaan on kasvanu valtavasti ku joka luennolla oppii kaikkee uutta järkyttävää :D
VastaaPoista