sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Rentous

Vuhuu! Kaikki jutut tehty vähäksi aikaa, kolme viikkoa seuraavan esseen deadlineen. Pitkästä aikaa rentoilua ilman, että joku tekemätön juttu kolkuttelee takaraivossa. Tänään käytiin kävelee Water of Leithiä pitkin, tosi kivat ja vihreet maisemat, teetä oli termarissa ja syömistä repussa. Matkan varrella näkee myös tosi epä-Edinburghimaisia asuinalueita. Käytiin Gallery of Modern Artissakin nyt ekaa kertaa tammikuun jälkeen. Anua vitutti, mutta mulla oli muuten ihan mukavaa. Kuvailin paljon kaikkee (Anu käytti niitä omassa blogissaan niin meillä on sitten melkein samat kuvat).













 Tuntuu, että tänään oli ensimmäinen syksyisen tuntuinen päivä tähän mennessä, kirkas ja viileä, hengitys huurusi aamulla. Suomessa on tottunu, että tähän aikaan olis ollu semmosta jo ehkä useemmankin viikon. Kävin vielä Inverleith Parkissa istuskelemassa ja ihailemassa kaupungin siluettia ja Arthur’s Seatia kaiken taustalla, fiilistelin sitä ku saan asua täällä ja millaista on asua just tässä kaupungissa ja miten se muokkaa minua kuukausien ja vuosien kuluessa. Sinällään tuntuu kotoisalta jo, tosin joskus vaikutan varmasti turistilta kun kuljen valtavan järkkärin kanssa räpsimässä, mutta kai sitä saa ottaa kuvia omasta kotikaupungistaankin, on täälläkin edelleen monia asioita joita ihastelee. Linna keskellä kaupunkia, vanhat kivikerrostalot, vehreät lehtipuut ja tietty maisemat ympärillä, ja paljon paikkoja on vielä näkemättä ja osa jääkin näkemättä ennen kuin jo lähden joskus (luultavasti?!?). Kunhan muistais välillä rentoutuakin niin pysyis järjissään. :) mihinpä tässä kiire, valmiissa maailmassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti