perjantai 14. joulukuuta 2012

Sijaistoimintoja

Tänään on ollut vaikea keskittyä varsinaisiin tentteihin lukemiseen. Sen sijaan olen opiskellut ansioituneesti bulgariaa useamman tunnin, kuten eilenkin. Löysin jo aiemmin syksyllä nettisivun nimeltään Memrise, jossa on tarjolla monenlaisia (ilmaisia) kursseja eri kielille, ja näkyy tuolla olevan muutakin.


Kurssi on jaettu kolmeen osaan, ensin 'istutetaan siemen', sitten versoa kastellaan ja lopuksi korjataan sato. Sanat ja lauseet on jaettu osioihin, joita pystyy halutessaan aloittamaan useammankin kerralla, ja osiot käydään läpi muutama sana kerrallaan, periaatteena on kerrata sana tarpeeksi monta kertaa jotta sen muistaa, tämän jälkeen ne joutuu kirjoittamaan kysyttäessä niin monta kertaa, että ne osaa myös kirjoittaa. Kello tikittää ylänurkassa koko ajan, joten sanat joutuu oikeasti oppimaan aika hyvin. Kunhan tiettyä sanaa on kerrattu tarpeeksi, se siirtyy hautumaan muutamaksi tunniksi, tämän jälkeen sitä kerrataan lisää, jonka jälkeen se hautuu jälleen ennen kuin sen tila muuttuu, ja lopulta sanan kanssa on joutunut olemaan tekemisissä niin kauan, että sen pitäisi olla pitkäkestoisessa muistissa. Kurssin läpipääsy siis vaatii paljon työtä ja aikaa, mutta jostain syystä se on todella palkitsevaa. Tässä huomaa kehittyvänsä ja se on konkreettisesta, tentteihin lukiessa samanlaista tunnetta ei saa. Ei ehkä kaikista hyödyllisintä sijaistoimintaa, mutta opinpahan kuitenkin jotain. Kysyin Martinilta, mitä hän on oppinut sen jälkeen kun tenttikausi alkoi, ja hän kertoi tietävänsä nyt todella paljon kuplavolkkareista ja erilaisista Monopolyn taktiikoista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti