made my day.

Kiitokset sinä, joka tänään kävit sanomassa, että luet blogiani! : D piristit todella paljon päivääni. Harmi kun kiiruhdit muualle, olisin mielelläni jäänyt juttelemaan. :)

Matkalla/Vuosi 2012

Istun Lontoon Heathrown kentällä. Istun täällä aamukuuteen asti, kunnes lennän Tukholman kautta Helsinkiin, josta matkaan reilut kuusi tuntia täydessä junassa kohti pohjoista. Kuvittelin, että tenttien jälkeen saisin hengähtää, mutta ei. Viimeinen tentti minulla oli tänään. Tänään sain kuitenkin lisää syitä, miksi rakastan Britanniaa. Lensin ensimmäistä kertaa British Airwaysilla, enkä tiedä sattuiko minulle vain hyvä 'cabin crew' vai onko palvelu aina näin hyvää (vai johtuuko se siitä etten ole käyttänyt muita yhtiöitä kuin Ryanair, Easyjet tai Norwegian aikakausiin). Joka tapauksessa, stuertti heitti tosi hyvää läppää ja palvelu oli kaikin puolin parasta mitä koskaan olen saanut lennolla. Maassa rullaillessa stuertti piti vielä hauskan puheen, jossa toivotteli hyviä jatkoja itse kullekin, ja joidenkin taputtaessa puheen jälkeen hän kuittasi: 'oh thanks for that, but please don't stand up yet'. Olen myös ensimmäistä kertaa Heathrowlla, enkä ole missään muualla nähnyt tolppia, joissa pystyy lataamaan puhelimensa/läppärinsä ilmaiseksi. Minulla on myös brittiläinen nettitikku käytössä, ja penkki toimii hyvin hiirimattona. Saattaa olla, etten innostukseltani jouda nukkumaan. Nyt on aikaa pohtia asioita.
            Toinen rakastettava asia on Lontoo (taas kerran). Ennen laskeutumista lensimme laajassa kaaressa matalalla öisen London Cityn yltä, ja voin rehellisesti sanoa, että hyvin harvoin silmäni ovat päässeet todistamaan jotain yhtä kaunista, kuin silmänkantamattomiin levittäytyvä öinen metropoli, jonka keskellä kohoavat lasiset pilvenpiirtäjät, ja jota halkoo Thames. Onneksi en ole ainoa tästä inspiroitunut, tästä löytyy lisää Jason Hawkesin ottamia valokuvia, jotka tekevät mielestäni hyvin oikeutta Lontoon kauneudelle. Elämä on kaunista.

Kolmas asia on tietenkin Edinburgh. Kevät ja kesä minulta löytyvätkin jo, ja syksy jatkoi samaa trendiä, joka alkoi jo talvella: tämä on elämäni paras vuosi. Syksy sisälsi paljon epävarmuutta, itsensä ja elämän kyseenalaistamista ja itsensä etsimistä ja hukkaamista. Elämää ei voi nähdä ennalta, nyt olen eri ihminen kuin uskoin olevani, syksy täynnä tapahtumia joita en osannut odottaa kokevani. Syksy sisälsi elämäni onnellisimmat ja onnettomimmat hetket. Ennen kaikkea nyt tunnen olevani elossa, uskallan heittäytyä ja laittaa itseni alttiiksi voidakseni saavuttaa asioita, joista olen uskaltanut hädin tuskin unelmoida. Minä elän löytääkseni ihmisistä hyvyyttä, luottamusta, välittämistä, rauhaa ja rakkautta. Toivotaan, että ensi vuosi tuo lisää kaikkia näitä asioita. Kohta on aika palata hetkeksi 'toiseen' elämääni, maahan joka tuntuu hyvin kaukaiselta, joka on kuin toisesta maailmasta. Olen matkalla kotiin.

Sijaistoimintoja

Tänään on ollut vaikea keskittyä varsinaisiin tentteihin lukemiseen. Sen sijaan olen opiskellut ansioituneesti bulgariaa useamman tunnin, kuten eilenkin. Löysin jo aiemmin syksyllä nettisivun nimeltään Memrise, jossa on tarjolla monenlaisia (ilmaisia) kursseja eri kielille, ja näkyy tuolla olevan muutakin.

Kurssi on jaettu kolmeen osaan, ensin 'istutetaan siemen', sitten versoa kastellaan ja lopuksi korjataan sato. Sanat ja lauseet on jaettu osioihin, joita pystyy halutessaan aloittamaan useammankin kerralla, ja osiot käydään läpi muutama sana kerrallaan, periaatteena on kerrata sana tarpeeksi monta kertaa jotta sen muistaa, tämän jälkeen ne joutuu kirjoittamaan kysyttäessä niin monta kertaa, että ne osaa myös kirjoittaa. Kello tikittää ylänurkassa koko ajan, joten sanat joutuu oikeasti oppimaan aika hyvin. Kunhan tiettyä sanaa on kerrattu tarpeeksi, se siirtyy hautumaan muutamaksi tunniksi, tämän jälkeen sitä kerrataan lisää, jonka jälkeen se hautuu jälleen ennen kuin sen tila muuttuu, ja lopulta sanan kanssa on joutunut olemaan tekemisissä niin kauan, että sen pitäisi olla pitkäkestoisessa muistissa. Kurssin läpipääsy siis vaatii paljon työtä ja aikaa, mutta jostain syystä se on todella palkitsevaa. Tässä huomaa kehittyvänsä ja se on konkreettisesta, tentteihin lukiessa samanlaista tunnetta ei saa. Ei ehkä kaikista hyödyllisintä sijaistoimintaa, mutta opinpahan kuitenkin jotain. Kysyin Martinilta, mitä hän on oppinut sen jälkeen kun tenttikausi alkoi, ja hän kertoi tietävänsä nyt todella paljon kuplavolkkareista ja erilaisista Monopolyn taktiikoista. :)

Average Joe

Tässä kun pari viimeistä tenttiä lähestyvät vääjäämättä ja etsiskelin oleellisia monisteita, löysin paperipinoja kaivaessani esseen, jonka sain takaisin muutama viikko sitten, mutta jonka palautteen olin unohtanut lukaista läpi. Ensimmäisenä silmiini osui lause: 'you should discuss the question in the context of the literature from lectures and tutorials.' Mitä? Miksi? Eikö omien aivojen käyttö olekaan sallittua? Tarkoittaako tämä sitä, että saadakseen korkean arvosanan täytyy esseen rakenteen lisäksi käyttää 'oikeita' lähteitä? Jos kysymys on todella laaja (tässä tapauksessa tutkin naisten asemaa parantavia liikkeitä 'from the global South') ja pystyn käyttämään esimerkiksi lähteitä, jotka ovat olleet suositeltuja mantsan puolella, ovatko ne automaattisesti kelvottomia? Kyse ei siis ole siitä, että käyttäisin huonoja lähteitä, eikä siitä missään vaiheessa ole mainintaakaan, vaan kyse on nimenomaan siitä, että käytän jotain muita lähteitä kuin 'suggested readings', joista monia itse asiassa käytin myös. Esseeni arvosana siis laski, koska halusin valita oman näkökulman. En tykkää ollenkaan siitä, että minulle kerrotaan mitä minun 'pitää' tehdä. Kai jokainen osaa kirjoittaa esseen, jos tavoitteena on vain lukea kaikki mikä käsketään ja sitten noudattaa tiettyä rakennekaavaa kirjoittaessaan. Mutta mitä minä siinä opin?

 Itse olen todella tyytyväinen siihen, miten paljon olen oppinut tänä syksynä. Onneksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun tämä tuli vastaan. Kahdessa muussa esseessä, jotka tällä lukukaudella kirjoitin, oli maininta 'great effort'. Miksi? Siksi, että toista varten käytin yli neljä tuntia löytääkseni edes muutaman kelvollisen lähteen, ja toista varten kahlasin läpi mittavan kirjaston eri lähteitä voidakseni käyttää niitä monipuolisesti. Toisessa esseessä olikin vielä erikseen maininta, että siitä näkee minun nähneen vaivaa. Näistä kahdesta haastavampi ei tarjonnut ollenkaan tekstejä, mistä lähteä liikkeelle, joten sen työstämiseen sain melko vapaat kädet, ja nautin joka hetkestä kun sain tehdä kaiken itse eikä minua yritetty survoa mihinkään muottiin tyylillä 'lue nämä, se on oikea näkökulma'. Kaikkiin esseisiini valitsin aiheen, joka minua kiinnostaa; itse asiassa samalta pohjalta luen tentteihinkin. Olen täällä oppimassa tulevaisuuttani varten, en näyttämässä hyvältä paperilla. Ja joo, voihan se olla joku defenssi, ehkä sanon näin vaan koska oikeasti vituttaa kun keskiarvo ei ole yli 90% (tunnen muutamia ja kunnioitukseni heille epäinhimillisestä suorituksesta). Mutta ehkä suorituksilla ei oikeasti ole minulle väliä, ehkä minä haluan oppia jotain. Ehkä minun dissaamiseni on defenssi niille, jotka välittävät paljon siitä, millaisia arvosanoja on näyttää muille. Miksi ylipäätään todistella jotain muille, toivon ettei kukaan oikeasti halua hyviä arvosanoja vain siksi, vaan itsensä takia. :) en ehkä siis ole luokan paras, mutta en usko että kukaan kanssani keskustellut voi pitää minua tyhmänäkään. Toivon, että vastaavanlaiset palautteet eivät toistu, sillä siinä tapauksessa olisin hyvin pettynyt siihen, että tämä on vain yksi laitos lisää, jossa yritetään kouluttaa massa-aivoja yhtenevine mielipiteineen, enkä todellakaan olisi osannut odottaa sitä tästä yliopistosta. 'Miksi olla kuin kaikki muut, kun heitä on jo niin monta?'

live. don't flatline.

Viime päivinä olen pohtinut paljon, minkä takia minulla on (ja tuntuu monella muullakin olevan) tarve tavoitella asioita, jotka tuovat elämään paljon epävakautta. Haluan koko ajan aallonharjalle, vaikka tiedän että aallot murtuvat jossain vaiheessa. Yli puoli vuotta vietin mielentilassa, jossa uskalsin heittäytyä täysin tunteideni vietäväksi, kaikki oli epävarmaa mutta luotin ehdoitta siihen että kaikki menee hyvin, olin yltiöpositiivinen ja ladattu itseluottamuksella. Ja kaikki meni hyvin, olen kerran jos toisenkin maininnut että tämä vuosi on ollut elämäni paras. Aallonharjalla ratsastamisesta johtuen tämä vuosi on myös ollut elämäni tunnerikkainta aikaa, huipulta pohjalle ja takaisin huipulle voi päästä muutamassa tunnissa, ja tämä tunteiden heilahtelu on välillä ollut henkisesti rasittavaa jos sitä on jatkunut päiväkausia, varsinkin kun ulkomailla asuessa huiput ja laskut tulevat aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Luulen, että siksi lähdin tänne. Joskus joutuu käymään syvemmällä kuin Suomessa ollessa kävisin, joutuu epäilemään itseään, kaikkea mitä edustan. Mutta niinä hetkinä kun elämä palkitsee, kun oikeasti tuntee olevansa maailman huipulla tietää, että tämän takia minä lähdin, voittamaan omat pelkoni ja näyttämään itselleni mihin minä pystyn. Niinä hetkinä on täysin merkityksetöntä, että sitäkin tunnetta tulee joskus myöhemmin seuraamaan pudotus.

Jos haluan päästä takaisin aallonharjalle, minun pitää luottaa ihmisiin ehdoitta. Näissä asioissa minulla ei ole liikaa positiivisia kokemuksia, mutta haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden, tai vanhetessani päädyn yksinäisenä ja katkerana pohtimaan, miksi en luottanut ihmisiin. Jos en anna kenellekään edes mahdollisuutta, en tule myöskään löytämään ketään luottamuksen arvoista. Eikä minulla ole vaihtoehtoa, tiedän kyllä että minun maailmani on naurettavan naiivi, surrealistisen epärealistinen ja idealistinen kaikessa pilvilinnamaisuudessaan, mutta se on minun unelmani. Se tulee viemään minut huipulta pohjalle vielä lukemattoman monia kertoja, mutta se tulee myös antamaan lukemattomia kauniita muistoja, joista yhtäkään en tule katumaan myöhemmin. Elämä on uhkapeliä. Ihmiset tietävät, että riskejä ottaessaan voi menettää paljon. Ihmisiin luottaessa voittokerroin on ainakin minulle ollut naurettavan pieni. Järki-ihmisen näkökulmasta voisi sanoa, että useinkaan ei olisi kannattanut. Mutta kun eihän sitä voi etukäteen tietää, voittaako vai ei. Joka kerta on kuitenkin pakko luottaa ja uskoa, todennäköisyyksistä viis.