Kylymä

Kotoisa tunnelma alkaa olla kun katsoo ulos: vettä vihmoo ja tuulee, ja tietenkin on masentavan pimeää ja katulamput loistaa oranssina. Van eipä tässä, ainahan voi haaveilla että pääsis jonnekin _todella_ kauas...

Edit: kaikilla ei näköjään näy tuo kuva, älkää siis ihmetelkö tyhjää valkeaa tilaa, siinä kuuluis olla jotain.

Ei jummi. Mutta täälläpä sitä ollaan, Luoteis-Euroopassa ja syysmyrskyjen armoilla! Mulla on välillä semmosia kuvia mitä Anu ei oo ehtiny vielä postaamaan, tosin onpa tässä muutama samakin. Tässä viikonlopulta jotain:

Old College on niin siisti, miks en opiskele lakia? Ai niin, siksi kun se ei kiinnosta. :)

Kirsikkapuu kukki vielä yliopiston puistossa

Joulumeininkejä Princes Street Gardenissa

Keskustaan on siis ilmestyny tommonen huvipuisto luistinratoineen. Aika hauska perinne, ja kaikkialla on niin kivat jouluvalot, ja Christmas Marketilla on iltaisin mieletön tunnelma kun ihmiset kiertelee erilaisen syötävän ja krääsän perässä.

Mieletön valo

Yks mun lempparikaduista, tosi kuvauksellinen. Ja illalla tosi hieno jouluvalaistuksessa.

Kävin eilen parin kaverin kanssa kuvaamassa Salisbury Cragsilla, se nousee tuossa kaupungin vieressä ja siitä on järkyttävän upeet näkymät. Tarkoitus oli kuvailla auringonlaskua, ja siinä onnistuttiin hyvin, vaikka tuuli oli ihan järkyttävän voimakas ja jäinen.

Tuolla siis käytiin

Ja sen takana on vielä Arthur's Seat, mutta se ei tarjoa yhtä hyvää kuvauspaikkaa kaupunkiin

Tämä on todella absurdi kuva, ranskalaisilla oli joku miehuuskoe meneillään, pelotti että ne tipahtaa ku tuuli niin puuskittaisesti.

Stefaninkin puolesta vähän pelotti

Siinäpä se on, Edinburgh koko komeudessaan

Dillon poseeraa

Ja siinä se akti mitä tänne tultiin alunperin kuvaamaan

Selvittiin kuitenkin hengissä, ja sen jälkeen Stefan halusi tehdä lasagnea, jossa ei pitänyt kuulemma mennä kauaa, mutta menikin sitten yli kaksi tuntia, hah. No hauskaa oli siitä huolimatta, Stefan ja Dillon piikittelee toisiaan koko ajan ja heittää tosi huonoa läppää toistensa kansallisuuksista, sai kyllä nauraa taas huolella.

Nyt on vaan tentteihin lukua enää tälle vuodelle, muutama viikko ja loppuu jo syyslukukausi. Se on hyvin jännä. Tuli nyt vähän kuvapainotteinen postaus, mutta siksipä minä kuvia otan, että niitä vois sitten näytelläkin. Postaisin useammin mutta on tuntunu siltä ettei oikein oo mitään sanottavaa, ei turhan postaamisessa ehkä oo mitään järkeä.

Haaste

En yleensä tartu tämmöisiin, mutta jos nyt tämän kerran. Vastaanotin haasteen, ja aion siis kertoa kahdeksan aika randomia juttua itsestäni.

1) Suomessa ollessani en tykännyt nimestäni, koska se kirjoitettiin kaikkialla Tuula tai Ulla. Ymmärrän että tämä on outo nimi, meitä on joku reilu sata Suomessa ja melkein kaikki Lapissa, mutta oikeesti pitääkö sen olla väärin virallisissakin papereissa, kuten koulujen hyväksymiskirjeissä kun hain yläasteelle, lehdessä (voitettiin Raamattuvisa ala-asteella lol!) yms. Helsingin yliopistosta tuli vielä tänä syksynä kirje mun tulevilta tutoreilta (oon siellä olevinani läsnäolevana) jossa olin Ulla. Olis ollu tutoreille hauska yllätys että tällä Ullalla on parta. Vielä ku kasvatin pitkiä hiuksia ala-asteella, jotkut luulikin tytöksi nuorempana. Siks varmaan kasvatin viikset yläasteella, hah. Täällä oon vaan Uula ja se on ihan yhtä outo kuin muidenkin ulkomaalaisten nimet, tavallaan mukavaa ettei leimaudu heti nimensa takia.

2) Kasvatin pitkät hiukset, koska kolmosluokalla kävin parturissa ja mut parturoi joku venäläinen parturiopiskelija. Sanoin sille että lyhennä pari senttiä niin se jätti pari senttiä. Traumatisoiduin siitä sitten kovasti, ja siitähän se idea sitten lähti. Tältä näytin lukion ykkösellä:

Armeijassa hiukset lähti turhaan, kun totesin hyvin äkkiä että tämä on vähän turhan nolo paikka täysjärkiselle ihmiselle. Nyt ne kuitenkin kasvaa hyvää vauhtia takaisin ja aion jatkaa niiden kasvattamista, kunhan saisin päätettyä että mitä niille tekis. Itse asiassa tässä yks kiinnostava idea:

3) Haluaisin siis rastat, ja läväreitä ja tatskoja. Yks tatska jo löytyykin:

Tykkään siitä kovasti, ja sillä on tosi moniulotteinen ja syvällinen merkitys mulle, kuten haluaisin kaikilla muillakin tatuoinneilla olevan. Todennäköisesti luontoaiheisia ja syvällisiä kuvia ilmestyy jatkossa iholle. Muutenkin syy hiusten kasvatukselle ja kaikelle tälle on varmasti siinä, että haluan murskata stereotypioita. Ihmisillä on tietty käsitys tatuoiduista, lävistetyistä rastatyypeistä, ja se käsitys ei osu yhteen sen kanssa mitä mulla on suunnitelmissa. Haluan yllättää ihmiset, saada ne haastamaan omat ennakko-oletuksensa. Olis hauskaa tehdä väitöskirjaa sitten vuosien päästä ja kulkee seminaareissa ja opettaa rastat päässä. Yläasteella ja lukiossa oli jo tarpeeksi hauskaa, harva tiesi että mulla oli lukiossaki melkein 9,5 keskiarvo, siksi vaan etten 'näyttäny' siltä kuin mulla vois olla.

4) Matkustus on mun juttu. Haluan nähdä kaikkia aitoja kulttuureja. Siksi tässä lähialueilla oon kiinnostunu eniten mm. Portugalista ja Marokosta. Miksi? Koska en tiedä niistä kovin paljoa. Turhaa mennä lomalle paikkaan jossa kohtaa samanlaisen kulttuurin kuin mikä kotona odottaa, ei siinä opi mitään uutta. Yemen olis myös tosi mielenkiintoinen, siellä kohtais jotain täysin mulle vierasta.

Lissabon

Sa'na, Yemen

Haaveilen myös maailmanympärimatkasta. Lentoreilikortti on tosi halpa, liekö jotain 1800€ edelleen, sillä sais viis pysähdystä käytännössä missä tahansa. Nepal, Andit, Afrikan aavikot, kaikki semmonen kiinnostaa kovasti. Olis uskomatonta matkata karavaanin mukana Saharassa ja pysähtyä kaikissa vanhoissa arabikaupungeissa keskellä aavikkoa, niissä monissa on järjettömän pitkä kulttuuriperinne, esim länsi-Saharassa on yks kaupunki jossa on ollu yliopisto yli tuhat vuotta ja siellä oli aikansa taidokkaimmat tähtitieteilijät satoja vuosia sitten. Olin kuuntelemassa yliopistolla Timothy Allenia pari kuukautta sitten, tyyppi on käyny kaikkialla kuvaamassa mm. BBC:n mukana, ihan mieletöntä! Tekisin mielelläni siitä ammatin.

5) Luonnonsuojelu ja vapaaehtoistoiminta on myös lähellä sydäntä, voisin hyvinkin viettää yhden jos toisenkin kesän jossain norsujen hoitokodissa tai rakentamassa kouluja Afrikassa tai Aasiassa. Rahalla on mulle hyvin vähän merkitystä, kunhan sitä löytyy niin että toimeentulo on turvattu. Rahan merkitys on aivan liian suuri, kapitalismin ylipäätään. Oon aika anarkistinen luonne, olisin valmis olemaan näkyvästi esillä ja seisomaan omien aatteideni takana, esimerkiksi Greenpeacessa. Politiikkaan en usko ollenkaan, ja varsinkin tämä 'post-war time' on niin keinotekoinen termi. Yhdysvallat on ollut avoimessa konfliktissa 26 maan kanssa toisen maailmansodan jälkeen, mikä sodanjälkeinen aika tämä on olevinaan. Politiikka on oikeuttanut jollain tavalla senkin.

6) Kaikki tämä yhdistettynä siihen, että ajattelen aivan liikaa, aiheuttaa monesti suunnatonta stressiä ja ahdistusta, kun tuntuu että täällä on kaikki niin väärin. Ihmiset vaan ostelee ja kuluttaa hyvällä omallatunnolla sitä mitä jotkut köyhät valmistaa, ja mistä ne köyhät myös hankkiutuu eroon meidän puolesta. Guiyu on maailman suurin elektronisen jätteen kaatopaikka Kiinassa, siellä työskentelee arviolta 150 000 ihmistä purkamassa elektronista jätettä (telkkareita, vanhoja kännyköitä yms.) joita länsimaista tuodaan sinne laittomasti 100 rekkalastia päivässä. Mutta kun minä tarvitsen uuden kännykän, enkö tarvitsekin? Mielestäni ihminen ei tarvitse rahaa kuin ruokaan ja asuntoon.

7) Tykkään luonnosta, koska mun isä on biologi ja kävin aina pienenä isän kanssa mukana sen työreissuilla, kun se kävi rajaamassa liito-oravien suojelualueita Kainuun korvissa. Siinä samalla innostuin luonnonsuojelusta, ja luonnosta onkin mun mukavimmat lapsuusmuistot, kuten kun mentiin kantohangilla kevättalvella hiihtämällä jonkun suon poikki lähellä Venäjän rajaa ja istuttiin nuotiolla, ja oli ihan hiljaista. Meidän mökilläkin on täysin hiljaista, ei kuulu autojen tai ihmisten ääniä, kestää aikansa tottua siihen koska se taustamelu on yleensä aina läsnä. Se on tietenkin todella rauhoittavaa. Ristiriitaisesti tykkään myös megakaupungeista, siinä ajatuksessa on jotain hurjaa että vois asua kaupungissa, joka voi olla yli sata kilometriä halkaisijaltaan.

8) Mitäs tähän viimeiseksi. Oon aika vähään tyytyväinen, jos tämä maailma jatkaa menoaan tähän suuntaan niin voisin muuttaa vaikka Nepalin vuoristoon maanviljelijäksi saavuttaakseni mielenrauhan, palata niin sanotusti perusasioiden ääreen. Elämä on loppuunsa kovin simppeliä, ja voisin elää ilman teknologiaa ja tietoa maailman tapahtumista, koska eikö tieto kuitenkin lisää tuskaa?

Kiitokset haasteesta! En tiedä ketä haastaisin, mutta jos joku kokee tämmösen omakseen niin on hyvä ja tekee. :)

Fiilistelyjä ja kummasteluja

Alkaa joululoma jo hiljalleen tunkeutua ajatuksiin, vaikka ei ihan vielä tarvitsisi. Lennot on tosiaan jo varattu, kiitokset Ryanairille siitä ettet lennä Tampereelle tänä talvena, tuli _hieman_ suunniteltua kalliimpi reissu. Mutta päästäänpähän huilaamaan melkein koko päivä Damissa ennen jatkolentoa ja yöjunamatkaa Helsingistä pohjoiseen, ja sattumalta yks luokkalainen on samaan aikaan Damissa odottamassa omaa jatkolentoaan, vuhuu. Eipä taida olla kotipuolessa asiat pahemmin muuttuneet, siksi onkin jännää nähdä millä tavalla itse kokee ne kulmat nyt sitten kuukausien poissaolon jälkeen. Kaksi viikkoa on ihan siedettävä aika olla Suomessa, en tiedä kuinka kauan pidempään haluaisinkaan, talvikin kun on ja kaikkea. Ja kuitenkin sieltä lähdölle oli syynsä: ei niinkään se, että olisin tullut tänne koska en päässyt Suomeen opiskelemaan (btw Helsingin yliopistossa on mulle paikka) ja haluaisin palata Suomeen opiskeluiden jälkeen, vaan se, että muualla on parempi. Enkä väitä että täällä asiat olis jotenkin paremmalla mallilla yhteiskunnallisesti yms, täällä vaan tuntuu paremmalta. 

Sitkeesti aallonmurtajassa kiinni

Eilen käytiin meren rannalla ihailemassa auringonlaskua, marraskuun puoliväliksi on edelleen tosi lämmin, olin t-paidassa ja ohuessa kesätakissa. Siitä suuntasin luennolle ja kuvailin vähän pimenevää kaupunkia ja (täysi?)kuuta, joka loimotteli taivaalla.

värit kohdillaan

nams. :3

Kaupunki on kauneimmillaan siihen aikaan kun on lähes pimeää ja taivaalla näkyy vielä vähän sinistä ja ensimmäiset tähdet alkaa syttyä taivaalle. Matka jatkui tuttua reittiä ja hauska yksityiskohta on, että yliopiston edustalla Bristo Squarella on aina iltaisin paljon skeittareita, ja on vaikea olla haistamatta sitä miten yrtti käryää skeittariporukoissa. Kukin tavallaan, suvaitsevaisuus on täällä ainakin ihan eri mallilla kuin Suomessa. Tunnen Suomessa ihan liikaa rasistisia ja ahdasmielisiä ihmisiä, joita luonnollisesti turhan homogeenisissä (tahaton sanaleikki, hehe) yhteisöissä kasvaa ja kehittyy, varsinkin kun yleinen mielipide on mikä on. Etelä-Saksassa (vahvaa uusnatsien kannatusaluetta) jo huomasi miten halveksuvasti jotkut paikalliset katsoivat, varsinkin ne vaaleatukkaiset ja sinisilmäiset arjalaislapset. Itsehän en meinannut saada edes majapaikkaa, kun koululaiset ja vanhemmat vierastivat pitkähiuksista ja parrakasta prätkäilijämuusikkoa. Rento Berliinistä kotoisin oleva opettajapariskunta onneksi majoitti lopulta.

Täällä altistuu ennakkoluuloille joka päivä, ollaanhan täällä maahanmuuttajia. Suomeen en kyllä tietoisesti olisi muuttanut jos olisin muualta kotoisin, tuskin olisin kestänyt näinkään kauaa. Mutta sepä taas näistä pohdiskeluista tälle illalle, nyt valmistautumaan lähtöön, tänään nimittäin Camo & Krooked heittää setin Bongo Clubilla, ja ne oon halunnu nähdä jo jokusen vuoden ajan. Viikonloppuja teillekin!

Rentous

Vuhuu! Kaikki jutut tehty vähäksi aikaa, kolme viikkoa seuraavan esseen deadlineen. Pitkästä aikaa rentoilua ilman, että joku tekemätön juttu kolkuttelee takaraivossa. Tänään käytiin kävelee Water of Leithiä pitkin, tosi kivat ja vihreet maisemat, teetä oli termarissa ja syömistä repussa. Matkan varrella näkee myös tosi epä-Edinburghimaisia asuinalueita. Käytiin Gallery of Modern Artissakin nyt ekaa kertaa tammikuun jälkeen. Anua vitutti, mutta mulla oli muuten ihan mukavaa. Kuvailin paljon kaikkee (Anu käytti niitä omassa blogissaan niin meillä on sitten melkein samat kuvat).

 Tuntuu, että tänään oli ensimmäinen syksyisen tuntuinen päivä tähän mennessä, kirkas ja viileä, hengitys huurusi aamulla. Suomessa on tottunu, että tähän aikaan olis ollu semmosta jo ehkä useemmankin viikon. Kävin vielä Inverleith Parkissa istuskelemassa ja ihailemassa kaupungin siluettia ja Arthur’s Seatia kaiken taustalla, fiilistelin sitä ku saan asua täällä ja millaista on asua just tässä kaupungissa ja miten se muokkaa minua kuukausien ja vuosien kuluessa. Sinällään tuntuu kotoisalta jo, tosin joskus vaikutan varmasti turistilta kun kuljen valtavan järkkärin kanssa räpsimässä, mutta kai sitä saa ottaa kuvia omasta kotikaupungistaankin, on täälläkin edelleen monia asioita joita ihastelee. Linna keskellä kaupunkia, vanhat kivikerrostalot, vehreät lehtipuut ja tietty maisemat ympärillä, ja paljon paikkoja on vielä näkemättä ja osa jääkin näkemättä ennen kuin jo lähden joskus (luultavasti?!?). Kunhan muistais välillä rentoutuakin niin pysyis järjissään. :) mihinpä tässä kiire, valmiissa maailmassa.