torstai 20. kesäkuuta 2013

#DANSwithme (kansalaisvaikuttamisesta)

Kansalaisaktivismi on hieno juttu. Vielä hienompaa on, että sen annetaan tapahtua. Turkin ja Brasilian (huomattavasti mediaseksikkäämpien) protestien rinnalla Bulgarialle pitää nostaa hattua. Yli viikon jatkuneet mielenosoitukset ovat keränneet joka päivä kymmeniätuhansia ihmisiä keskustaan samaan kellonaikaan, ilma on perkeleellisen hiostava ja ihmiset tykkäävät metelöidä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tämä artikkeli summaa hyvin kaiken. Paikalle on joinain päivinä yrittänyt tulla maksettuja protestoijia, joiden tehtävä on provosoida ihmisiä mellakoimaan, mutta mielenosoittajat yhdessä poliisin kanssa ovat saaneet heidät rauhanomaisesti poistumaan. Mielenosoittajat ovat myös jakaneet vesipulloja poliiseille, jotka joutuvat seisomaan päivät pitkät helteessä. Poliisivoimat antoivat myös virallisen lausunnon, jossa he ilmaisivat tukensa mielenosoittajille. Tämä on liikuttavaa, tämä maa tahtoo oikeasti muutosta. Bulgarian politiikkaan ei tarvitse olla kovin hyvin perehtynyt tietääkseen, että mafian lonkerot ovat todella syvällä systeemissä, mafiavaikuttajat tunnistaa katukuvasta kalliista urheiluautoista tai jättimäisistä maastureista ja rahanpesua harrastetaan niin klubien kuin yksityisten taidegallerioidenkin kautta, näyttäviä palkkamurhia tapahtuu joka vuosi. Kaikki tietävät mitä tapahtuu, mutta valtion tasolta tähän ei puututa, koska poliitikoilla on omakin raha kiinni näissä projekteissa. Vastikään pidettyjen parlamenttivaalien voittajaa (bulgarialaiset viittaavat GERB puolueeseen nimellä mafiapuolue) on syystäkin epäilty vaalivilpistä, ja kaikille on selvää, että uusi valittu hallitus ei aio saada aikaan mitään kansalaisten hyväksi. Tunnetun media- ja mafiavaikuttajan nimeäminen turvallisuuspalvelu DANSin johtoon oli viimeinen niitti, ja niinpä Bulgaria marssii. Olen ollut paikalla protesteissa nyt kolmena päivänä ja tunnelma on mieletön, ihmiset tulevat paikalle osoittamaan tukensa ja näyttämään maailmalle, että näin moni meistä haluaa muutosta. En tiedä miten paljon näistä mielenosoituksista puhutaan Suomessa tai Briteissä, mutta toivottavasti sana leviää, ja toivottavasti kansalaiset saavat tulevinakin päivinä osoittaa vapaasti mieltään. Olen syvästi inspiroitunut.





2 kommenttia:

  1. Enpä täällä Briteissä ole törmännyt uutisointiin tästä aiheesta joten se ohitettaneen olankohautuksella. Onhan meillä täällä PALJON tärkeämpiäkin aiheita, kuten esim. opettaja joka karkasi oppilaansa kanssa Ranskaan... :/ Viva la resistance - toivottavasti pyörä lähtee pyörimään.

    VastaaPoista
  2. eipä varsinaisesti yllätä, brittimediallekin taitaa olla tärkeintä pitää yllä tietty kuva bulgariasta! itse asiassa eräs tuttu täällä sanoi, että monen bulgarialaisen hakemus edin yliopistoon oli hylätty koska 'poliittinen tilanne bulgariassa on liian epävakaa ja näin ollen nämä bulgarialaiset ovat potentiaalisia maahanmuuttajia valmistuttuaan'.. toivottavasti pyörä lähtee tosiaan pyörimään, toistaiseksi bulgariankin mediassa on puhuttu näistä protesteista melko vähättelevästi, ja joku ministeri antoi lausunnon jossa sanoi että protestoijat ovat nuoria idiootteja jotka haluavat vain ryypätä protestoinnin varjolla, ja ettei kannata uskoa mitä internetissä sanotaan. viikonlopun 40 000 ihmisen protestit eivät onneksi voineet jäädä keneltäkään huomaamatta, joten ehkäpä näin parin viikon jälkeen lopulta alkaisi jotain tapahtumaan.

    VastaaPoista