sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Martinin synttärit osa 2


Eilen oli siis vähemmän virallinen osa synttäreitä, ja juhlat olivatkin melko hyvät! Kuva on alkuillasta kun keittiössä oli vielä tilaa, kaiken kaikkiaan 20-30 ihmistä ilmestyi paikalle ja ensimmäistä kertaa oli myös aika randomporukkaa joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja jotka eivät tuntuneet tuntevan ketään tästä kämpästä kovin läheisesti, kunhan olivat tulleet kavereiden mukana. Van mukaviahan hekin olivat. Moneen 'tuttuun' tuli tutustuttua paremmin illan aikana, ja oli mukava nähdä miten minun kaverini ja kaikkien muiden kaverit hengasivat yhdessä hyvin luontevan oloisesti. Tunnelma oli lämmin ja sydämellinen, Martin teki ihmisille drinkkejä keittiössä ja yksi kaveri hoiti DJ:n hommia. Martin lähti ennen yhtä klubbaamaan ja vei melkein kaikki mukanaan, mikä ei kyllä haitannut yhtään, pääsipähän ajoissa nukkumaan kun viimeisetkin lähtivät puoli kahdelta ja aamulla olo olikin epätodellisen virkeä ja freesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti