Niin paljon niin ihanaa ruokaa.. Eilen päätin viettää ihan kokonaisen vapaapäivän omistamatta ajatustakaan opiskelulle ja onnistuin rentoutumaan todella hyvin. Meille tuli kavereita käymään ja eräs puolalainen tyttö valmisti meille sushia, jota syötiin lohen ja todella hyvin maustetun riisin kera valkoviinin kanssa.
Ja oli muuten hyvää! Sen jälkeen suuntasin kotibileisiin, joissa ideana oli ollut että kaikki tekisivät ruokaa ja toisivat sen sitten sinne (hyi minua kun en vienyt mitään). Paikka oli täynnä uskomattoman hyvää safkaa, jota ei tosin ensimmäiseen pariin tuntiin pystynyt syömään kaiken mättämäni sushin takia. Kaikkeahan pitää kokeilla jos tarjotaan, joten söin urheasti itseni melkoisen täyteen. Tänään puolestaan ei ole tehnyt mieli syödä oikeastaan mitään koko päivänä. Päivä lipui ohitse naurettavaa vauhtia, tuntui etten ehtinyt tekemään mitään mielekästä. Ja nyt olenkin menossa jo nukkumaan ja oikeasti väsyttää. Toinen Martinkin sanoi äsken samaa kuin minäkin: onneksi taas alkaa kouluviikko niin ehtii nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti