tiistai 15. tammikuuta 2013

Alkuviikkoa







Opetus on alkanut, kaikki ovat takaisin maassa ja meillä on yksi lisäkämppis punkkaamassa toisen Martinin huoneessa. Bulgarialainen tietenkin. Tiesin Kristianin jo entuudestaan, koska hän on Martinin parhaita kavereita ja hengaillut täällä ennenkin, joten sikäli ei haittaa vaikka tänne nyt lisäjäsen saatiinkin 'toistaiseksi'. Koulun puolesta vaikuttaa taas olevan tulossa ikävän kiireinen kevät, mutta opiskelemassahan täällä ollaan. Levoton olokaan ei meinaa hellittää millään, koko ajan tuntuisi olevan kiire jonnekin, vaikka vielä tämän viikon ajan menoja on olematon määrä. Mikä siinä on, ettei voi oppia asettumaan? Elämäkin tuntuu olevan pelkkää muutosta, kaikki vaihtuu hurjaa vauhtia muutaman kuukauden sykleissä, tänne lomilta tullessa tunsi itsensä taas monelta osin ihan eri ihmiseksi kuin ennen lähtöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti