sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Viikonloppu

Tämä oli todella hyvä viikonloppu, koska juuri nyt on paljon näitä 'pitkästä aikaa' jälleennäkemisiä. Perjantaina istuttiin ihan meidän kämpän kesken iltaa ja se tarkoittaa sitä, että tulee naurettua vatsalihaksensa kipeäksi. Lopulta istuimme Martinin kanssa kahdestaan kynttilänvalossa ja katsoimme ikkunasta kun ulkona sataa lunta. Rauhaisaa. Lumi on pysynyt nyt pari päivää, ja kaikkialla on tosi nättiä. Kävelyteiden hiekoitus ei vaikuta tosin olevan tuttu konsepti, kaikista nopeiten täällä liikkuisi tällä hetkellä luistimilla.


Tuossa linnan juurella on joka lauantaiaamu pieni tori, jossa on lähellä tuotettua luomuruokaa, ja sieltä saa kaikkea kananmunista ja leivoksista aina paikallispanimoiden olueen tai ylämaankarjan sisäfilepihveihin. Mukaan lähti hilloa, leipää ja luomukananmunia, ja meille kerääntyi kaiken kaikkiaan yhdeksän ihmistä syömään bulgarialaista fetajuustopaprikamunakasta jossa kaikki ainekset on murskattu ja sekoitettu pannulla. Todella hyvää, välissä keiteltiin kahvia tai puristettiin appelsiineista tuoremehua ja sitten syötiin lisää, ranskalaisia paahtoleipiä hillolla ja muutaman tunnin mässäämisen ja seurustelun jälkeen käytiin kävelemässä ja istahdettiin uudessa opiskelijoiden pitämässä kahvilassa. Illalla oli lisää jälleennäkemisiä eri ihmisten seurassa, syvällisiä ja inspiroivia keskusteluja ja myös uusia hauskoja tuttavuuksia. Tänään aion käydä kaverini kanssa tutkimusmatkalla etsimässä jotain uutta ja ennennäkemätöntä, jota tästä kaupungista edelleen helposti löytää. Mutta nyt aion nauttia sunnuntai-iltapäivästä; Kristian skypettää sohvalla tuossa vieressä ja tarjoilee vähän väliä tummaa suklaata, teetäkin voisi keittää. много добър!







tämä kuva Brew Labin fb-sivulta





tiistai 15. tammikuuta 2013

Alkuviikkoa







Opetus on alkanut, kaikki ovat takaisin maassa ja meillä on yksi lisäkämppis punkkaamassa toisen Martinin huoneessa. Bulgarialainen tietenkin. Tiesin Kristianin jo entuudestaan, koska hän on Martinin parhaita kavereita ja hengaillut täällä ennenkin, joten sikäli ei haittaa vaikka tänne nyt lisäjäsen saatiinkin 'toistaiseksi'. Koulun puolesta vaikuttaa taas olevan tulossa ikävän kiireinen kevät, mutta opiskelemassahan täällä ollaan. Levoton olokaan ei meinaa hellittää millään, koko ajan tuntuisi olevan kiire jonnekin, vaikka vielä tämän viikon ajan menoja on olematon määrä. Mikä siinä on, ettei voi oppia asettumaan? Elämäkin tuntuu olevan pelkkää muutosta, kaikki vaihtuu hurjaa vauhtia muutaman kuukauden sykleissä, tänne lomilta tullessa tunsi itsensä taas monelta osin ihan eri ihmiseksi kuin ennen lähtöä.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Back in the UK

Täällä sitä taas ollaan, on nyt parisen päivää oltu ja toivuttu joululomasta. Kämppäkin on vielä huomiseen asti tyhjillään, joten aika erakkomaista elämää olen viettänyt, mikä ei toisaalta näin muutamaksi päiväksi haittaa ollenkaan. Aikaani olen kuluttanut selkeillä rutiineilla: salilla, lenkkeilyllä, musiikilla, kielten opiskelulla, kokkauksella. Olen mennyt ajoissa nukkumaan ja noussut aikaisin ylös, ja kroppa ja pää kiittävät. :) pidetään nyt tämä linja. Koulu alkaa maanantaina.

P.S. löysin taas uusia paikkoja Edinburghista vaelluksillani: